Metsäyhtiö Stora Enson hallitus on nimittänyt diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Hans Sohlströmin yhtiön toimitusjohtajaksi, yhtiö kertoi maanantaina.

Sohlström on aiemmin toiminut muun muassa Ahlstrom-Munksjön, Ahlström Capitalin ja Rettig Groupin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän toimi 20 vuoden ajan johtotehtävissä UPM-Kymmenessä.
Sohlström korvaa Stora Enson toimitusjohtajana Annica Breskyn.
Metsäsektorin heikko markkinatilanne on iskenyt ankarasti Stora Ensoon. Toisella vuosineljänneksellä yhtiön liikevaihto laski 22 prosenttia ja operatiivinen liikevoitto peräti 93 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Syyskuun alussa yhtiö kertoi lopettavansa pysyvästi selluntuotannon ja ligniinin erottamisen Sunilan tehtaalla Kotkassa.
Analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Antti Viljakainen sanoo Helsingin Sanomille ettei Breskyn lähtö ole yllätys, sillä Stora Enso menetti kannattavuutensa lähes kokonaan toisella vuosineljänneksellä eikä jatkokaan näytä juuri paremmalta.