SRK kielsi muun kuin oman ma­te­riaa­lin­sa ja­ka­mi­sen Su­vi­seu­rois­sa – Ak­ti­vis­tien toi­min­ta­suun­ni­tel­ma on silti en­nal­laan

Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja vakuuttaa, ettei viranomaisia aiottu missään vaiheessa kutsua poistamaan tarroja jakavia aktivisteja.

Essi Mutanen jätti vanhoillislestadiolaisuuden joitain vuosia sitten. Hän on luotsannut sateenkaari-ihmiset esiin tuovaa aktivismia Suviseuroihin yhdessä Senja Myllymäen kanssa.
Essi Mutanen jätti vanhoillislestadiolaisuuden joitain vuosia sitten. Hän on luotsannut sateenkaari-ihmiset esiin tuovaa aktivismia Suviseuroihin yhdessä Senja Myllymäen kanssa.
Kuva: Rami Marjamäki

Kanta-Hämeen Lopella järjestettävät Suviseurat häämöttävät reilun viikon päässä.

Kaksi viikkoa ennen niiden alkua Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:n (SRK) Päivämies-lehdessä julkaistiin Suviseuratiedote, jossa kielletään kaikenlainen ulkopuolinen toiminta.

"Suviseuroihin ei järjestävän tahon lisäksi mikään muu toimija voi tulla levittämään omaa sanomaansa tai omaa materiaaliaan."

Seuroissa kantaaottavia tarroja jakavan Tarratoimikunta-liikkeen aktivistit Senja Myllymäki ja Essi Mutanen uskovat, että ohjeistus on  laadittu heitä varten.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä