Mennyt vuosi muistetaan jälleen sodista ja eri väkivaltaisuuksista ympäri maailman. Olemme alkaneet jo tottua niin, ettemme oikein jaksa enää keskustella niistä. Ymmärrettävästi, sillä itselläni on pian kaksi vuotta täyttävä taapero, jonka kanssa haluaisin jakaa kaikki mahdolliset ilon hetket.
Kritisoin sekä Venäjää että EU:ta. Molemmat uivat syvässä identiteettikriisissä. Hyökkäys Ukrainaan olisi ollut vältettävissä, jos molemmat osapuolet olisivat käyneet enemmän vuoropuhelua menneinä vuosikymmeninä.
Pakotteet ja sanktiot auttavat pelkästään lyhyellä aikavälillä. Jotta voisimme analysoida Venäjän (siis Putinin kannattajien) synkkiä motiiveja, meidän tulee myös tukea venäläisten historian saatossa tapahtuneiden haavojen ja traumojen käsittelyssä ja puhdistamisessa. Erityisesti identiteetin osalta.
Sotaa kannattavia ei tulekaan tukea, saati ymmärtää, vaan etsiä niitä syy-seuraussuhteita, jotka ovat aiheuttaneet sellaisen identiteettikriisin, joka on hallitsemattomasti ryöstäytynyt käsistä.
Toivon EU:lta rohkeampaa ulkopolitiikkaa rauhanvälittäjänä. Pian väistyvä presidenttimme Sauli Niinistö oli melkein ainoita, joka kykeni pitämään yhteyttä rajanaapuriimme ennen sodan syttymistä. Näen dialogin, vaikka kuinka vaikealta se tuntuisi, olevan ainut ulospääsy yhä pahenevassa konfliktissa, joka voi pahimmillaan syöstä maanosamme ylitsepääsemättömään säröön idän ja lännen välillä.
Identiteettejä on moneksi. Niiden takaa löytyy kuitenkin yhteisiä tekijöitä, jotka rakentavat vankan pohjan rauhalle, solidaarisuudelle ja yhteistyölle. Jaksan yhä uskoa tähän idän ja lännen välillä.
Juhana Salonen
Jyväskylä