Hyvinvointialueet pohtivat nyt talouttaan vuodelle 2026. Lähtökohdat ovat tiukat ja niukat. Osa hyvinvointialueista on joutunut arviointimenettelyyn.
Väestörakenteen muutoksesta selviytyminen vaatii yhä vahvempaa ennaltaehkäisyyn painottamista, mutta kuinka onnistunut itse rahoitusjärjestelmä on terveyden edistämisen kannalta?
Suomen sote-rahoitusjärjestelmä on uudistunut hyvinvointialueiden myötä vuoden 2023 alusta. Rahoitus tulee valtiolta, ja se perustuu asukasmäärään, väestön tarpeisiin ja palvelujen kustannuksiin.
Hyvinvointialueet saavat valtiolta yleiskatteellista rahoitusta, jolla ne rahoittavat kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen. Rahoituksen määrä perustuu väestömäärään ja -rakenteeseen (esimerkiksi ikä, sairastavuus), alueellisiin kustannustekijöihin (esimerkiksi harva asutus) ja palvelutarpeeseen (perustuu laskennallisiin malleihin).
Vuoden 2023 rahoitusmallissa ei suoraan palkita alueita siitä, että asukkaat pysyisivät terveinä. Tällä hetkellä ei ole suoraa taloudellista palkkiota terveydestä: alue ei saa lisärahaa, jos sairastavuus vähenee. Järjestelmä voi jopa palkita sairastavuutta: mitä enemmän palveluntarvetta, sitä enemmän rahaa.
Hyvinvointialue saa siis vähemmän rahaa, jos asukkaat pysyvät terveinä, koska raha seuraa palvelun tarvetta. Totta kai pitkällä tähtäimellä terveyden edistämistyö vähentää kalliiden palveluiden tarvetta ja siten säästää, mutta koska tämä säästö ei varsinaisesti jää kyseiselle hyvinvointialueelle, ei kannustin ole riittävän vahva.
Tämä rahoitusmalli ei mitenkään käy järkeen, jos haluaa ajatella kansanterveyden edistämisen kannalta. Mitä ihmettä terveyden edistämisen kultaisten standardien maalle on oikein tapahtunut? Toivottavasti rahoituksen perusteita korjataan ja toivottavasti työryhmään kuuluu siinä hetkessä edes joku, joka ymmärtää mikä ja miksi perusterveydenhuolto on.
Taru Lehtinen
geriatriaan erikoistuva ja palliatiivinen lääkäri, aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu (sd.), Oulu