Uutistiedot siviilien teloituksista, raiskauksista ja kidutuksesta Ukrainassa jättävät lähinnä kuvotuksen tunteen vatsanpohjaan, millään järin painokelpoisilla sanoilla noita tapahtumia ei voi tyhjentävästi määritellä.
Tekisi mieli uskoa, että edes pöyristyttävimmät uutiset olisivat sentään pelkkää propagandaa. Kai ihmisen pahuudella jotkin rajat on?
Ei välttämättä, varsinkaan sodan kaltaisissa raaistavissa olosuhteissa. Raakuudet saattavat tuottaa tekijälleen eräänlaisen vääristyneen hurmostilan ainakin hetkeksi. Lopputuloksena on kuitenkin rampauttava syyllisyys, ellei henkilö ole täysin sieluaan paaduttanut.
Yhden selityksen hyökkääjien käytökselle voi antaa "dedovshina", Venäjän armeijan pahamaineinen simputussysteemi, jossa alokkaita nöyryytetään ja häpäistään henkisellä, fyysisellä ja seksuaalisella väkivallalla. Satoja, joidenkin raporttien mukaan jopa tuhansia sotilaita menehtyy vuosittain joko suoraan tässä käsittelyssä tai useimmiten itsemurhien kautta.
Moisen mankelin on kai tarkoituskin tuottaa ihmishirviöitä, jotka sitten purkavat sisäänsä patoutuneen vihan tuhotöihin vihollista, tai avutonta siviiliväestöä, vastaan periaatteella "laitetaan paha kiertämään".
Siltä jälki nyt ainakin Ukrainassa näyttää. Minkäänlaista moraalia siitä ei ainakaan löydy.
Olen usein muistellut minulle kerrottua anekdoottia venäläisvangista, joka työskenteli toisen maailmansodan aikoihin isoisoisäni tilalla sittemmin menetetyllä Karjalan kannaksella.