Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini jätti puolueen eduskuntaryhmän parinkymmenen muun kansanedustajan kanssa tiistaina. He muodostavat uuden eduskuntaryhmän. Tuo ryhmä jatkaa myös hallituksessa ja Jussi Halla-ahon perussuomalaiset jää oppositioon.
Soini kirjoittaa tiistai-iltana julkaisemassa blogissaan, että hän aavisti tulevat muutoksen tuulet jo aikoja sitten.
– Aavistin kyllä jo kuukauden verran asioiden tolan ja kerroin tuntemuksistani Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä.
Soini kirjoittaa, että hän ei olisi halunnut nähdä sitä päivää, kun hän jättää perustamansa puolueen. Soinin mukaan oli kuitenkin syntynyt uusi tilanne eikä eilistä päivää enää ollut.
– Vanhat SMP: läiset, sadat Perussuomalaiset saivat osakseen pilkkaa ja antikristillinen retoriikka rehotti erilaisilla keskustelupalstoilla.
Soinin runollisia sävyjä sisältävä teksti sivaltaa Suomen Sisun suuntaan. Suomen Sisua johtaa oululainen kansanedustaja Olli Immonen.
– Kaiken huippu puoluekokouksessa oli puoluevaltuuston valinta. Se tehdään yleensä nuijan kopautuksella piirien esitysten perusteella. Jyväskylässä käsitykseni mukaan Suomen Sisun jäsen esitti vaihtoehtoisen listan ja vei sen äänestykseen. Sillä olisi muutettu demokraattisia piirien päätöksiä ja korvattu ne toisilla henkilöillä, keneltäkään kysymättä.
Vain noin viikko sitten Soini kirjoitti blogissaan tiukkaan sävyyn puolueesta loikkaamisesta. Tuolloisen kirjoituksen mukaan ajatus hänen loikkaamisestaan pois perussuomalaisista on mieletön. Toisin kuitenkin kävi: Soini lähti.
– Jouduin tilanteeseen, jota en osannut edes kuvitella. Tein omat päätökseni, en kadu, otan vastuun ja kaiken kritiikin vastaan. Tiedän, että tämä kulkee mukana hautaan asti. Kuten kaikki muukin tekeminen ja tekemättä jättäminen.
– Tottakai tiesin, että saan omat sanani silmilleni. Kestän sen.