Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Sodissa kaa­tu­nei­den muis­to­tau­lut pa­lau­tet­ta­va kou­lui­hin

Sodissa kaatuneiden muistotauluja oli aiemmin esillä lähes jokaisella koululla. Koulujen lakkautusten yhteydessä näitä on joutunut varastoon, eivätkä ne ole yhtä laajalti nähtävillä.

Meillä on paljon nuoria, jotka eivät koskaan ole tietoisesti tavanneet veteraaneja. Taulut olisivat hieno tapa konkretisoida sotahistoriaa ja vaalia veteraanien perintöä. Osa tauluista on saatettu siirtää kyläkouluilta kunnan keskuskoululle, mutta osa on päätynyt varastoihin tai kaatopaikalle. Pelkästään Pohjanmaalla on ollut esillä 300–400 taulua.

Sota on hiipinyt uudestaan lähelle Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan vuoksi. Tämä on konkreettinen muistutus sodan uhasta. Sodissamme taistellut sukupolvi joutui tahtomattaan kokemaan valtavan määrän henkistä ja fyysistä kärsimystä aikana, jolloin ei ollut kuin huonoja vaihtoehtoja.

Sotien muisto helposti ajan kuluessa haalenee. Näin ei saa käydä, vaan veteraanien ja kotirintaman uhrauksien merkitystä tulee korostaa myös nuoremmille sukupolville. Sotiemme veteraanit turvasivat itsenäisyytemme. Muistotaulujen palauttaminen kouluihin auttaisi vaalimaan heidän perintöään.

Ritva Elomaa

kansanedustaja (ps.)