Sirpa Jokilahti, 47, on elänyt yksitoista vuotta seuralaisenaan vakava krooninen sairaus. Edes laajalle luustoon levinnyt rintasyöpä ei ole nakertanut hänen elämänhaluaan tai vienyt naurua hänen arjestaan.
Sairaus ilmoitteli olemassaolostaan pienenä pattina, joka hävisi välillä ja jonka piti olla iän mukana tullutta huonoa sidekudosta. Näin ei kuitenkaan ollut. Erään kerran Jokilahti huomasi kovan paukaman, johon liittyi muitakin oireita.
– Kun kasvain oli leikattu pois, tuntui, että nyt olen parantunut. Parin vuoden päästä alkoi hermosärky, joka tuntui kuin iskiaskipu ja sellaisena lääkäri sitä piti. Lopulta kerran, kun en ollut kahteen viikkoon nukkunut, otin puhelun suoraan syöpäpoliklinikalle.
– Luustossa oli etäpesäke.
Jokilahden luustolevinnyttä hormoniperäistä rintasyöpää hoidettiin sytostaateilla ja hormonihoidolla. Niiden avulla mentiin useita vuosia. Välillä todettiin, että syöpä luustossa on levinnyt ja välillä, että se on pysynyt ennallaan. Kaksi viimeistä vuotta sytostaattihoito on ollut jatkuvaa.
– Sanoinkin kerran OYS:ssa, eikö tänne saisi kausikorttia.
Sirpa Jokilahti ei ole masentunut sairauden pyörityksessä.
– Ei kukaan halua tällaista tikittävää aikapommia. Olen hyväksynyt, että niin kauan hoidetaan kuin voi, ja sitten herran haltuun.
Jokilahden onni on ollut, että hän on sietänyt hoitoja hyvin. Hän on välttynyt vaikeilta sivuoireilta ja säilyttänyt toimintakykynsä.
– Olen käynyt jatkuvasti työssä. Silloin pysyn elämänsyrjässä kiinni. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta minulle sopii että saan yhä tehdä töitä. Jos olo on huono, voin tehdä töitä kotona verkon kautta.
Jokilahti ei unelmoi, mitä hän voisi tehdä sairastamisen jälkeen. Se voi olla myöhäistä.
– Tämä loinen on tullut jäädäkseen. Pitää olla suunnitelmia ja uskaltaa tilata vaikka ulkomaanmatka. Aina kannattaa uskoa ja toivoa.
Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.