Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Erkki Jokikokko ja kalastajat Jaakko Vedman ja Heikki Vesala istuvat lättykahveilla Simojoen Lohirannassa.
– Ihan hyvin on vavalla tullut kalaa tänä kesänä. Ensimmäinen lohi nousi jo toukokuun viimeisenä päivänä, kertoo Vedman.
Simojoelta saadun lohen keskipaino on tänä kesänä ollut 7-8 kilogramman luokkaa. Joella käy paljon kalastajia muun muassa Oulun seudulta.
– Etelästäkin tulee kalastajia ihan varta vasten Simojoelle. Onhan tähän puolta lyhyempi matka kuin Tenojoelle. Tänä kesänä on ollut eniten kalastajia pitkään aikaan, Vedman kertoo.
Vedman ja Jokikokko arvelevat, että koronan takia kotimaan kalastajia on ollut liikkeellä enemmän. Lisäksi erämainen ympäristö ja oma rauha houkuttelevat kalastajia Simoon.
– Joka on tottunut käymään ja osaa, niin se saa sitä kalaa. Kun tulee uutta kaveria kokeilemaan, ne ei välttämättä saa sitten mitään, Vedman sanoo.
Tornionjoella lohta nousee verrattain helpommin.
– Tämä Simojoki on aika vaikea kalastaa kalastajalle. Se varmaan tekee, että se lämpenee niin nopeasti, että se lohi pistää suun kiinni. Tai eihän se koskaan sinänsä syö.