Sää: Aika vaihtaa tal­vi­ren­kaat Oulun seu­dul­la: Ennuste lupaa kes­ki­vii­kol­le vuo­ro­kau­des­sa 15 senttiä lunta

Si­ka­inf­luens­sa tuot­ta­nut mil­joo­nia saip­pua­kaup­piail­le

Sikainfluenssaepidemia ja sen ympärillä pyörinyt julkisuusmylly on tahkonnut jopa miljoonia euroja käsidesi- ja saippuakauppiaille. Suurimmat valmistajat arvioivat tuotteidensa myynnin nousseen esimerkiksi päivittäistavarakaupassa sadoilla prosenteilla viimevuotiseen verrattuna.

Sikainfluenssa on saanut ihmiset pesemään käsiään.
Sikainfluenssa on saanut ihmiset pesemään käsiään.
Kuva: Kaleva

Sikainfluenssaepidemia ja sen ympärillä pyörinyt julkisuusmylly on tahkonnut jopa miljoonia euroja käsidesi- ja saippuakauppiaille. Suurimmat valmistajat arvioivat tuotteidensa myynnin nousseen esimerkiksi päivittäistavarakaupassa sadoilla prosenteilla viimevuotiseen verrattuna. Myös apteekkeihin ja suoraan työpaikoille myytävien tuotteiden myynti on kasvanut noin puolella.

Kansanterveyslaitoksen mikrobiologisen laboratorion johtaja Kirsi Laitinen kertoi, että markkinoille on myös tulossa poikkeuksellinen määrä uusia tuotteita. Normaalisti KTL testaa vuosittain kahdesta kolmeen uutta käsihuuhdetta, mutta tänä syksynä uusia tuotteita on testattu jo yksitoista ja neljä odottaa vielä vuoroaan.

Hygieniatuotevalmistaja Farmoksen liiketoimintajohtaja Arja Seppälä kertoi, että ruokakauppoihin jo lintuinfluenssanpaniikin aikaan tuodut käsidesipullot ovat alkaneet mennä tänä vuonna kaupaksi. Myynnin lisäys edelliseen vuoteen on Seppälän arvion mukaan jopa useita satoja prosentteja. Pullomäärissä se tarkoittaa jopa 50?000--60?000 pulloa enemmän kuin viime vuonna.

--?Sitten jos puhutaan pelkästään meidän yrityksille ja työpaikoille myymistämme käsihygieniatuotteista, niin myynti on noin miljoona euroa enemmän kuin normaalisti. Se kertyi kahden kolmen kuukauden aikana heinäkuun toiselta viikolta eteenpäin. Se on aika iso lisäys, Seppälä arvioi.

Bernerin viestintäpäällikkö Petra Gräsbeckin mukaan jopa sellaisissa tuotteissa, joita normaalistikin myydään paljon, kuten neste- ja palasaippuoissa, on nähty tälle syksylle 10--20 prosentin myynnin kasvua.

Suurin menekki alkusyksystä

Lähes kaikki valmistajat kertovat suurimman myyntipiikin ajoittuneen lomien päättymiseen heinä-elokuun vaihteille, jolloin varsinkin yritykset ryhtyivät ostamaan työntekijöilleen käsihuuhteita ja saippuoita. Työntekijät myös ryhtyivät käyttämään niitä, arvioi myyntipäällikkö Petteri Parta yritysmyyntiin keskittyneeltä Torkilta.

--?Ehdottomasti tämä näkyy nimenomaan saippuan ja pehmopaperin myynnissä.

Hauskana yksityiskohtana Parta mainitsi sen, että loppuasiakkailta tulleiden tietojen mukaan varsinkin miehet ovat ryhtyneet käyttämään käsihygieniatuotteita.

--?Siivoojat ovat huomanneet käydessään tyhjentämässä roskiksia, että miesten vessan roskakori on täynnä käsipyyhkeitä ja saippuapöntöt ovat tyhjiä.