Olen syvästi loukkaantunut ja järkyttynyt Kalevan 17.2. lastensuojelun laitoshoidon tilaa koskevasta jutusta. Lastensuojelun sijaishuollon entiset ja nykyiset työntekijät ovat joutuneet maalittamisen kohteeksi.

Me olemme varmasti virheitä tehneet, mutta nyt julkinen keskustelu tuntuu keskittyvän vain siihen. Mitä sillä saavutetaan tai haetaan? Miten näkyvät mediassa ne kymmenet tuhannet hyvät päivät, onnistumiset, yhteiset itkut ja naurut. Lasten kanssa yhdessä eletty elämä? Ei mitenkään, kun se ei kiinnosta ketään. Se ei ole mediaseksikästä eikä myyvää.