Siitepölykausi on jo alkanut eteläisessä Suomessa ja maan keskiosissakin on ilmassa vähäisiä määriä lepän siitepölyä, selviää Turun yliopiston aerobiologian yksikön siitepölytiedotteesta. Herkimmät voivat saada oireita jo ennen kukintakauden alkua Oulun seudullakin.
– Siitepölykauden korvalla ollaan täälläkin, sillä lähiviikkoina lämpimillä kasvupaikoilla leppä alkaa varmasti jo kukkia. Tällä hetkellä oireet liittyvät enemmän kaukokulkeutumiin Suomen eteläpuolella sijaitsevista valtioista, joissa kevään merkit ovat pidemmällä ja Etelä-Suomesta, jossa leppä jo kukkii, kertoo ympäristöterveyden dosentti Timo Hugg Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskuksesta.