”No täällä nyt on vähän tämmöstä. Suutarin lapsella ei ole kenkiä”, vähättelee Jukka Rautio toivotaessaan tervetulleeksi siirtolapuutarhamökilleen.
Vieraan silmään näyttää pikemminkin siltä, että ammattilainen ei ole malttanut olla tuomatta töitä myös kotiin.
Vajaan kolmensadan neliön pihamaa on yltäkylläisen monipuolinen, huolella suunniteltu ja toteutettu – ihka oikea kesäparatiisi, kuten siirtolapuutarhassa kuuluukin.
Isäntä itse ei puolestaan ole mikään tavallisen siirtolapuutarha-asujan stereotyyppi. Alle kolmikymppistä miestä ei ihan helposti voi kuvitella vaihtelemaan mummojen kanssa pistokkaita ja kastelemaan pelakuita mökin seinustalla.
”Täällä on tosi monenlaisia ihmisiä!” oikaisee Rautio. ”Lapsia on paljon, samoin nuoria aikuisia. Ja löytyy tietysti myös niitä melkein alkuperäisiäkin asukkaita. Minä taidan olla nuorin mökinomistaja tällä hetkellä.”
Nuorelle miehelle siirtolapuutarha oli jo opiskeluaikojen haave. Vaikka työssä puutarhurina kasvien kanssa saakin touhuta mielin määrin, oli ajatus omasta pihasta kuitenkin houkutteleva.
”Kun on omaa maata, saa suunnitella ja toteuttaa omia ideoita ja tehdä myös erilaisia kokeiluja.”
Kolmas kesä mökinomistajana alkaa kääntyä syksyyn. Kielontien puutarhassa se tarkoittaa myös sadonkorjuuta. Puna- ja valkoherukoita on näön vuoksi ja napsittavaksi, Pirja-lajikkeen omenapuu kantaa hedelmää ja yrttilaatikoissa kasvavat sipulit, porkkanat ja mansikat. Pihan varsinainen suurtuottaja on kuitenkin tyrni: kolmen pensaan sato on viimeiset vuodet ollut yli 20 litraa marjoja syksyssä.
”Poimin itse, äiti käy poimimassa, kaverit poimivat. Talveksi pakastan tyrnimehua jääpalapusseihin – yhden kun ottaa aina aamuisin, niin siinäpä on päivän vitamiinit”, Rautio vinkkaa.
Sadonkorjuuajan kiireiden lisäksi ei mökkipiha vaadi isoja. Nurmikon leikkuu kerran viikossa ja satunnainen kitkeminen riittävät. Pensasaidan siistiminen kuuluu ohjelmaan kerran kesässä. Tosin käytännössä ammattilaisen silmä näkee koko ajan kaikkialla jotain pientä, jota voisi vähän kohentaa, ruopsuttaa tai leikata.
”Joskus pitää vain päättää, ettei tee vähään aikaan mitään. Silloin laitan työkaluvajan oven säppiin ja aurinkovuoteen tuohon omenapuun alle ja olen vaan.”
1940-luvulla pienten siirtolapuutarhojen sato oli tärkeä leivänjatke monelle kaupunkilaisperheelle – mökkitontin jokainen neliö oli hyötykäytössä peruna- ja porkkanamaina, marjapensaita unohtamatta. Tänä päivänä mökkipihan käyttötarpeet ovat muuttuneet. Se näkyy myös kasvivalinnoissa.
”En ole mikään kesäkukka- tai perennaihminen. Kun ostin tämän mökin, täällä oli perennoja vähän siellä täällä. Ensimmäinen homma oli niiden kokoaminen yhteen paikkaan. Tykkään puista, ja niitä täällä onkin sitten paljon”, kertoo Rautio ja esittelee mustamarjaorapihlajan, kirsikkaluumun sekä punalehtisen purppuraomenapuun.
Jopa valkoherukkapensaasta on muutaman vuoden määrätietoisella leikkaamisella muotoutunut miehenkorkuinen puu. Tontin ylpeys on komea vaahtera, joka kohoaa mökin takana.
”Se on meidän siirtolapuutarhayhdistyksen suojeluksessa, eikä sitä saa kaataa. Isommat puut ovat täällä harvinaisia, ja epäjalommista pyritään eroon kun ne kasvavat liian isoksi. Näin pienillä tonteilla iso puu varjostaa ja roskaa aika tavalla”, Rautio selvittää.
Vaaleansinisen mökin seinustalla nököttää muutama multapussi ja sekalainen valikoima taimia.
”Syysistutuksia odottelevat. Nuo puutarhamyymälöiden poistomyynnit on kyllä pahoja, niistä tarttuu aina mukaan vaikka mitä.”
Vaikka ammattilaisen kynsien alla tahtoo koko ajan multaa ollakin, myös Jukka Rautiolle mökki pihoineen on ennen kaikkea rauhoittumispaikka, olohuone ulkoilmassa.
”Täällä on kaikki mökin hyvät puolet mutta ei huonoja! Siirtolapuutarha on lähellä kaupunkia, tänne voi pistäytyä vaikka joka ilta töiden jälkeen. Ja kun kaverit ovat huomanneet, miten mukava tällä on viettää aikaa, kukaan ei enää pidä tätä harrastusta omituisena”, nuori isäntä naurahtaa.