Merisää on seurannut minua, rannikon asukasta ja ex-merimiestä, koko elämäni. Merisää lienee Suomen Yleisradion vanhin liki yhtäjaksoinen radio-ohjelma. Ensimmäiset lähetykset, "Tiedotuksia merenkulkijoille", alkoivat 15.3.1926 Lennätinhallituksen rannikkoradioasemalla, Hankoradiossa (OHD).
Radiovastaanottimien yleistyessä tiedottaminen siirrettiin Oy Yleisradio Ab:n vastuulle. Tiedotusten muoto on muuttunut ajan myötä ja nimikin on nyt "Merisää", jonka sääennusteet kattavat myös Saimaan vesistön. Merisää luetaan nykyisin viisi kertaa vuorokaudessa. Kesän veneilykautena tiedotetta kutsutaan tuttavallisesti nimellä "Veneilysää".
Ensimmäinen muistoni merisäästä liittyy nuoruuden kesiin, kun kalastin setäni luona Iijoki-suulla. Alakouluikäisenä pääsin jokisuun kalakämpälle heinänteon jälkeen. Ajankohta oli kiireistä aikaa, merirysien kunnostamista "pyynninpanoa" varten ja valmistautumista syyskesän kalastuskauteen. Toimin saaressa eräänlaisena juoksupoikana. Toimitin pikkuasioita rannan ja kämpän välillä, pilkoin hellapuita, hain rannasta vettä ja tiskasin astioita.
Huom. Perämeri oli vielä puhdas ja vettä käytettiin sekä ruoanlaitossa että saunavetenä. Juomavesi tuotiin toki maista. Perämeren, murtovesialtaan, suolapitoisuus on alhainen, joten kahvin saattoi aivan hyvin keittää "tuorekalavetteen". Pahoin saastuneen ja samentuneen Perämeren vesi ei enää kelpaa kuin merenkulkuun ja kalojen likaiseksi kodiksi. Valitettavasti.
Iltaisin, ennen kello 21 uutisia, hiljennyttiin kämpässä radion ääreen kuuntelemaan säätiedotuksia merenkulkijoille. Vanha ruskea matkaradio kytkettiin kämpän katolla olevaan kehäantenniin ja viritettiin Oulun yleisradioaseman AM-taajuudelle. Miehet kuuntelivat hartaina etenkin sääennusteen Perämerelle. Ennusteeseen kuuluivat muun muassa vallitseva säätila, tuulen suunta, nopeus, näkyvyys, lämpötila. Tuulivaroitukset annettiin Beauforteina ja meriveden korkeus senttimetreinä "liittovedestä".
Ilta pimentyi kalakämpällä, ja uutisten jälkeen kalastajat juttelivat hetken seuraavan päivän töistä. Lavitsalle oli mukavan turvallista nukahtaa. Tuli räiskyi hellan uunissa ja ulkona pihan koivut humahtelivat tuulen tahtiin.
Rannikkoasemien lista toi tuulahduksen eteläisen Itämeren rannikolta ja nimet syöpyivät lähtemättömästi mieleen; Haapasaari, Bogskär, Nyhamn, Kuuskajaskari, Valassaaret ja niin edelleen.
Seuraavan kerran tein tuttavuutta merisään kanssa harjoitellessani jäänmurtaja Tarmolla/OHMG (nykyisin Viron valtion omistuksessa oleva Tarmo/ESZA). Radiosähköttäjän rutiineihin kuului merisään vastaanottaminen Yleisradion lähetyksestä, sanoman kirjoittaminen koneella puhtaaksi ja liuskan vieminen brygälle, vahtiperämiehelle. Tärkeitä tietoja avustavalle murtajalaivastolle olivat jään vahvuudet, jääkentän liikkeet, mahdollinen jään muodostuminen alusten rakenteisiin ja satamien avustusrajoitusten muutokset.
Kesällä 1979 aloitin radistin urani Helsinkiradiossa/OHC ja tehtäviin kuului kahdesti vuorokaudessa merisään (WX) lukeminen laivoille. Nämä englanninkieliset sanomat olivat lyhyitä ja keskittyivät olennaisiin säätietoihin (synopsis ja varoitukset) kattaen koko Suomen merialueen.
Merenkulun varoitukset lähetettiin myös sähköttämällä. Avoimen veden aikaan annettiin vielä 1970–1980-lukujen taitteessa usein miinavaroituksia ankkuroinnista irronneista ja ajelehtivista II maailmansodan aikaisista räjähteistä. Lienevät olleet viimeisiä miinanraivauksen vuosia.
1980-luvulla radion merisäässä luettiin tuulitiedoissa; ”Korsnäs, tuuli mitattu Moikipäässä”. Hauska nimi havaintoasemalle. Pitihän Moikipäässä kesälomamatkalla käydä, kun lapsemme olivat pieniä. Vaatimattomalla kioskilla kapean saaristotien varressa myytiin jäätelöä ja Tuuli mitattu Moikipäässä -tarroja. Minne lie tuo arvokas matkamuisto joutunut?
Merisää on edelleen maakravuillekin tärkeä päivän jaksottaja ja vahva viesti elämän jatkuvuudesta. Hyvää 100-vuotispäivää merisäälle ja turvallista seilausta kaikille kuuntelijoille!
Jouko Häyrynen
Ii