Oikea sarjakakkaaja on yhä tuolla jossain. Hän istuu omassa hämärässä asunnossaan, jossa ilma on raskasta ja lattiaa ei juuri näy, sillä asunto on täynnä kakkaa. Pieniä ja vähän isompia läjiä siellä ja täällä. Muutama pökäle kelluu formaldehydissä ruskeissa purkeissa kuin rakkaat näyttelykappaleet. Erilaisia annoksia Laxoberonia on mitattuna petrimaljoihin, jotka seisovat tarkkoina riveinä metallihyllyissä.
Valo tulvii sisään yhdestä likaisella kankaalla peitetystä ikkunasta, ja sen halki leijailee pölyä pieninä kristallinkirkkaina hiutaleina. Pöntössä ei ole mitään kirkasta.
Oikea sarjakakkaaja ei koskaan kiirehdi. Hän on taiteilija, tieteenharjoittaja ja ehkä vähän profeettakin. Jokainen läjä on hänen signeerauksensa, jokainen kelluva ruskea reliikki osa suurempaa kertomusta. Hän uskoo olevansa aikansa väärinymmärretty nero, jonka "aineisto" tullaan joskus löytämään ja arkistoimaan kuin muinaiset luolamaalaukset.
Hyllyllä seisoo purkki nimeltä "Kevät 2019". Sen vieressä "Tiistai". Ja kolmantena, hyvin erillään muista, purkki, jonka etiketti on kirjoitettu tärisevällä käsialalla: "Testi". Mutta hänen todellinen mestariteoksensa on salainen kokoelma. Siihen hän on käyttänyt kaurapuuroa, punajuurta ja aivan liikaa kahvia. Se on hänen Mona Lisansa. Hänen elämänsä huipentuma.
Kun pyyhkimättömät aikakaudet valuvat historian viemäriin, hän on yhä siellä. Hän kuuntelee taloyhtiön ääniä putkien kautta ja tietää täsmälleen, milloin naapuri käy vessassa. Silloin hän hymähtää hiljaa itseksensä: amatöörejä. Muille vessassa käynti on arkea, hänelle se on manifesti. Hän odottaa, että pöly laskeutuu...
Tommi Mikkonen
Oulu