Demokraatit haluavat sallia abortin 8. ja 9. kuukaudella ja hyväksyvät jopa vastasyntyneen lapsen teloituksen. Maahanmuuttajat, jotka tulevat vankiloista ja mielisairaaloista viemään mustien amerikkalaisten työt, syövät asuinalueidensa kissat ja koirat. Kamala Harris haluaa tehdä sukupuolenkorjausleikkauksia vankilassa istuville laittomille siirtolaisille. Demokraatit voittivat vuoden 2020 vaalit systemaattisen petoksen ansiosta.
Kaikki nämä väitteet ovat yhdessä – ja näillä näkymin Yhdysvaltojen presidentinvaalien ainoassa – vaaliväittelyssä esitettyjä. Esittäjä on ehdokas, jonka edellinen kausi päättyi vaalituloksen kieltämiseen ja de facto vallankumousyritykseen.
Vielä 2010-luvun alussa mikä tahansa näistä käsittämättömistä väitteistä yksinäänkin olisi luultavasti johtanut varmaan vaalitappioon, mutta nyt kansainväliset ja Suomenkin suuret mediat näkevät väittelyn toisen osapuolen Kamala Harrisin vain hienoisena voittajana. Vaalivoiton todennäköisyyksien ei nähdä esimerkiksi Ylen ja Helsingin Sanomien mukaan juurikaan muuttuneen.
”Sanewashing” on amerikkalaisesta keskustelukentästä nouseva termi, jonka käyttö on lisääntynyt Trumpin presidentinvaalikampanjan aikana. Sillä tarkoitetaan radikaalien tai muuten järjettömien ideoiden rationalisoimista esimerkiksi kyseenalaistamalla puhujan intentiot (ei se nyt oikeasti varmasti tarkoittanut) tai vähättelemällä esitettyjen väitteiden äärimmäistä luonnetta.
Yleensä ilmiöön kuuluu myös kiistää puheissaan radikalisoituneen edustavan liikettä, jonka nimissä hän esiintyy. Usein järjettömiä puheita järkiperäistävä pohjustaa puheillaan omaa kannatustaan ”pohjimmiltaan” positiiviselle muutokselle.
Trumpin tapauksessa tämä voisi olla esimerkiksi maahanmuuton vastustaminen, verotuksen alentaminen tai muu talouspuhe. Egosentrisissä kannanotoissa demokratian peruspilareita uhkaavasta riskistä ei joko välitetä tai sitä ei ymmärretä. Kokonaisuudessa vaalituloksen kiistäminen, patologinen valehtelu ja narsismi ovat alisteisia lyhytnäköisille poliittisille voitoille.
On myös toisenlaisia ”järkipesijöitä” – niitä, jotka eivät halua ajatella tai ole valmiita kohtaamaan sitä, millä tasolla poliittinen radikalisoituminen oikeasti jo on. Näitä ihmisiä on paljon, koska todellisuuden kohtaaminen on riskien kasvaessa yhä vaikeampaa. Suurin osa meistä haluaa kaiken menevän lopulta hyvin, joten uhkatekijöitä aliarvioidaan herkästi.
Mediassa ilmiö liittyy myös äärimmäisten mielipiteiden ja väitteiden normalisoitumiseen radikaalien näkemysten kannatuksen kasvamisen myötä. Trumpin väitteet voi esittää skandaalimaisina, mutta jos niiden takana on ison kansanosan hyväksyntä – Yhdysvaltojen tapauksessa noin 45 prosenttia äänestäjistä – ne vakiintuvat osaksi uuden ajan poliittista retoriikkaa. Kun kuulet väitteen kissojen ja koirien syömisestä yhdeksännentoista kerran, sen shokkivaikutus väljähtää.
On tietysti tärkeää ymmärtää radikalisoitumisen syitä. Yhdysvaltojen tilanteesta on olemassa paljon selitysvoimaisia analyyseja, joissa otetaan huomioon keskiluokan ahdinko, amerikkalaisen alkutuotannon ja teollisuuden kannattavuusongelmat, heikko sosiaalipolitiikka ja historiallinen epäluulo keskushallintoon.
Taustojen tietäminen rauhoittaa mieltä samalla tavalla kuin yllättävän kuolemantapauksen syiden selvittely. Tragedia mahtuu järkeen ja muuttuu ymmärrettäväksi. Uhka demokratian jatkuvuudelle maailman vaikutusvaltaisimmassa maassa kuitenkin pysyy. Yhdysvaltojen poliittinen ilmapiiri on niin totaalisen kahjo, ettei siihen tahtoisi uskoa.
Elämmekin vaarallisia aikoja. Ilmassa leijuu kohoava konfliktien riski ääriajattelun arkipäiväistyessä. Demagogien suosion ja järjestelmien horjumisen taustalla on kyvyttömyytemme ratkaista isoja rakenteellisia ongelmia, kuten ympäristökriisejä ja globaalin markkinatalouden kiihdyttämää sosiaalista ja taloudellista rakennemuutosta.
Millaisin toimenpitein meillekin päin leviävää yhteiskuntarauhan järsijää voidaan vastustaa? Yhtä syyllistä tai kaiken ratkaisevaa peliliikettä ei ole olemassa, mutta Suomessa ja Euroopassa pitäisi koulujen opetussuunnitelmissa ja myös mediassa lisätä demokratiakasvatusta.
Jos ihmiset ovat valmiita vaikkapa identiteettipoliittisen kiistan voittaakseen myymään demokratian perusrakenteet tai ei ymmärretä, mitä ne ovat, on se koko yhteiskunnan vastuulla.
Riippumattomat vaalit ja niiden johtaminen tarkoin ajoitettuihin rauhanomaisiin ”vallankumouksiin”, vallan kolmijako, parlamentarismi ja vapaan median tietopohjainen viestintä eivät ole vaikeita konsepteja. Yhdysvalloissa presidenttiehdokas voi avoimesti olla näitä vastaan ja silti saada laajan kannatuksen.
Meidän ei ole pakko päätyä samaan tilanteeseen, Yhdysvalloissa suunnanmuutoksen ikkuna on saattanut jo sulkeutua.
Janne Metsänheimo
lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtori, filosofian maisteri (tieteiden ja aatteiden historia)