Suomi on oikeusvaltio, jossa sanan- ja uskonnonvapaus ovat perusoikeuksia ja suojattu perustuslakia myöten. Siksi Päivi Räsästä (kd.) koskeva korkeimman oikeuden tuomio yli 20 vuotta vanhoista kirjoituksista herättää vakavaa huolta. Kyse ei ole vain yhdestä tapauksesta, vaan suunnasta, johon yhteiskuntamme on liikkumassa.
Räsäsen tapaus on periaatteellisesti tärkeä: saako uskonnollisen vakaumuksensa ilmaista julkisesti ilman rikosoikeudellista pelkoa? Demokratian vahvuus mitataan siinä, miten se kestää eriäviä näkemyksiä. Jos näkemyksiä aletaan rangaista, syntyy helposti itsesensuuri – ihmiset alkavat vaieta, vaikka heillä olisi oikeus puhua.
Historiasta löytyy varoittavia esimerkkejä. Toisen maailmansodan jälkeen Risto Ryti ja Väinö Tanner tuomittiin tilanteessa, jossa lainsäädäntöä muutettiin poikkeuksellisesti taannehtivasti. Vasta myöhemmin on tunnustettu, että oikeusvaltion periaatteet joutuivat koetukselle. Tekoja, jotka eivät olleet tekohetkellä rangaistavia, rangaistiin jälkikäteen. Siksi meidän tulee olla erityisen tarkkoja siitä, ettemme nyt toista virheitä uudessa muodossa.
Kristityillä on oltava oikeus tuoda vakaumuksensa esille julkisesti. Uskonnonvapaus ei tarkoita vain oikeutta uskoa hiljaa mielessään, vaan myös oikeutta sanoittaa uskonsa sisältöä. Samoin sananvapaus kuuluu kaikille – myös niille, joiden näkemykset eivät ole valtavirtaa.
On selvää, että vihapuheelle ja syrjinnälle on oltava rajat. Mutta jos raja vedetään niin, että asiallinen ja uskonnollinen kannanotto kriminalisoidaan, olemme vaarallisella tiellä.
Sanan- ja uskonnonvapaus ovat vapaan yhteiskunnan kulmakiviä. Niiden kaventuminen ei koske vain yhtä ihmistä – se koskee meitä kaikkia.
Sami Kilpeläinen
VTM, MMM, KD:n puoluevaltuuston varapuheenjohtaja, Sotkamo