Ruotsin vaaleista on tehty ennätysmäärä valituksia, kertoivat vaaliviranomaiset. Tähän mennessä valituksia on tehty noin 400, kun edellisistä vaaleista tehtiin satakunta valitusta. Vuonna 2010 valituksia oli parisataa, ja sitä edeltäneistä vaaleista niitä tehtiin 10-15 per vaalit.
Valituksia tullee vielä lisää, sillä valitusaika päättyy 26. syyskuuta, jos lopullinen vaalitulos saadaan luvatusti sunnuntaina.
Valitukset koskevat muun muassa väitettyä vaalivilppiä, puuttuvia äänestyslippuja tai sitä, ettei henkilö ole päässyt äänestämään. Valitusten käsittely vie aikaa.
- Edellisissä vaaleissa saimme työn valmiiksi joulukuussa, mutta nyt se tulee viemään pitempään, sanoi kansliapäällikkö Cecilia Persson.