Kaleva-konsernin työntekijät saivat Oulussa mahdollisuuden päästä tutustumaan ODL:n koordinoimiin vapaaehtoistoimintoihin yhdessä työkavereiden kanssa. Pienikin apu ja yhteinen tekeminen osoittautuivat tärkeäksi monille vapaaehtoispäivään osallistuneille.
Prikkakeskuksella oli aamulla lämmin tunnelma, kun ODL:n vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Tiina Parkkinen ja ruoka-aputoiminnan päällikkö Katja Suhonen ottivat meidät vastaan. Pian pääsimmekin jo käärimään hihat.
Prikkakeskus on Oulun kaupungin ylläpitämää toimintaa, jota tehdään yhteistyössä Oulun seurakuntayhtymän, ODL:n sekä Diakonissalaitoksen (ent. Helsingin Diakonissalaitos) kanssa. Keskuksen kautta kulkee viikoittain noin 10 000 kiloa lahjoitettua ruokaa ja hyllyiltä löytyy myös paljon käyttötavaraa, leluja ja hygieniatarvikkeita. Lahjoitukset lähtevät eteenpäin ruoka-aputoimijoille, jotka jakavat ne ruoka-apua tarvitseville ruokakasseina tai yhteisöllisinä aterioina.
Saapuneet lahjoitukset lajitellaan keskuksella 20–30 työntekijän voimin. Osa työntekijöistä tekee Prikkakeskuksella vuoroja vapaaehtoisena ja osa työntekijöistä on päätynyt keskukselle esimerkiksi oppisopimuksen tai tuetun palkkatyön kautta.
– Meillä Prikkakeskuksella on tavoitteena, että kun työ täällä päättyy, työntekijöillä olisi joku seuraava suunnitelma. Tämän osalta teemme tiivistä yhteistyötä muun muassa BusinessOulun kanssa, avaa Suhonen.
ODL:n vapaaehtoistoiminnan keskiössä on ennen kaikkea yhteisöllisyys ja sosiaalinen hyvinvointi. Kun ihmiset pääsevät tekemään yhdessä hommia kannustavassa ympäristössä, he voivat kokea olevansa osa yhteisöä ja saavat huomaamatta paljon uusia sosiaalisia kontakteja.
Prikkakeskus on vain yksi ODL:n vapaaehtoistoiminnan muodoista
Vapaaehtoispäivämme aikana pääsimme tutustumaan myös Vesperkodin asukkaisiin KotiKummit-toiminnan kautta.
Toiminnan parista ikäihminen voi saada itselleen samanhenkisen ystävän, jonka kanssa kahvitella, ulkoilla ja vaihtaa kuulumisia. Ystäväparit tapaavat toisiaan aina pari tuntia kerrallaan muutaman kerran kuussa.
– Huomasin nopeasti, miten pienikin apu voi olla merkityksellistä. Ulkoilu ei ole kaikille itsestäänselvyys, vaan useampi hoivakodin asukas tarvitsee siihen apua, kertoo Kaleva-konsernin työntekijä Sanni Mäkinen.
Sillä välin, kun osa porukastamme kävi iltapäiväkävelyllä hoivakodin asukkaiden kanssa, toiset jäivät kahville ODL:n Solmu-kahvilaan. Kahvila muuttuu iltapäivisin nuorten kohtaamispaikaksi, jossa nuoret saavat viettää aikaa keskenään sekä Walkers-vapaaehtoisten kanssa.
Walkers-toiminnan parissa toimii yli 50 koulutettua vapaaehtoista, jotka kohtaavat nuoria sekä Solmu-kahvilassa että kaduilla. Useita Oulun nuorisotoiminnan verkoston yksiköitä ollaan lakkauttamassa lähiaikoina, mikä tietää trafiikkia Solmu-kahvilan suuntaan.
– Nuorilla saattaa olla painavaakin asiaa, jota he haluaisivat käsitellä turvallisen aikuisen kanssa. Siksi on tärkeää, että tällaista toimintaa ja kohtaamisia mahdollistetaan, jotta kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin omien asioidensa kanssa, kertoo Walkers toimintavastaava Perttu Kemppainen.
Kahvilassa laitoimme aluille myös virkattuja turvalonkeroita, jotka on tarkoitus viedä OYSin vastasyntyneille. Samalla saimme kuulla lasten ja vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastolla järjestettävästä Tukisyli -toiminnasta, jossa vapaaehtoiset pääsevät tukemaan perheiden jaksamista sylittelemällä osastolla olevia vauvoja ja olemaan seurana heidän vanhemmilleen.
Solmu-kahvilan yläpuolella puolestaan valmistettiin yhdessä kanasalaattia ja jaettiin arjen kuulumisia. Hyvä arki yhdessä -hanke tuo yhteen vapaaehtoisia ja maahan muuttaneita. Hanke luo samalla kohtaamisia, jotka tukevat kotoutumista, suomen kielen oppimista ja kulttuurien välistä ymmärrystä.
Vapaaehtoistoiminnasta on iloa jokaiselle – onnistuakseen se vaatii kuitenkin taustalleen merkittävästi koordinointia
ODL:n vapaaehtoistoiminta ei ole vain yksipuoleista avun tarjoamista. Se antaa myös vapaaehtoisille mahdollisuuden kartuttaa omia taitojaan sekä solmia uusia sosiaalisia suhteita. Toisille se voi olla paikka päästä pois kotoa ja rytmittää arkea.
– Yhteistyössä ODL:n kanssa suunniteltu vapaaehtoispäivä antoi hienon mahdollisuuden päästä tekemään hyvää yhdessä työporukalla. Vapaaehtoistoimintaa tukemalla haluamme yrityksenä osaltamme olla tuottamassa paikallista hyvinvointia. Yhdessä tekeminen vahvistaa tietysti myös yhteisöllisyyttä ja me-henkeä työyhteisössämme, sanoo Kaleva-konsernin vastuullisuusasiantuntija Veera Miettinen.
Pääsimme yhdessä työntekijöidemme kanssa tutustumaan ODL:n vapaaehtoistoimintaan, mutta todellisuudessa vapaaehtoisille järjestetään aina etukäteen tehtäviin valmistavia perehdytyksiä ja koulutuksia, jotta toiminta olisi kaikille turvallista ja mielekästä.
– Koska työtä tehdään paljon esimerkiksi nuorten ja iäkkäiden kanssa, täytyy vapaaehtoisten olla toki soveltuvia tehtävään. Erityistaitoja vapaaehtoisuus ei vaadi, mutta kukin toiminta vaatii toimintaympäristöön liittyvää perehdytystä ja toiset lisäksi vaikkapa taustojen selvitystä ja rokotussuojaa, kuten esimerkiksi TukiSyli-toiminta, sanoo Parkkinen.
Hyvin organisoitu vapaaehtoistoiminta vaatii taakseen myös ammattitaitoisia taustajoukkoja, jotka osaavat tarjota tarvittaessa tukea ja koordinoida toimintaa. Toiminta on onnistunut ilmeisen hyvin, sillä tänä vuonna ODL juhlii jo 130-vuotiasta matkaansa auttamisen äärellä.
Mikäli vapaaehtoisena toimiminen voisi olla lähellä sydäntäsi, voit käydä tutustumassa ODL:n vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksiin tästä linkistä.
Prikkakeskuksella vapaaehtoiset auttavat ylijäämäruoan käsittelyssä ja ruokahävikin vähentämisessä.
Keikka-apu, KotiKummit, HoivaKummit ja Virkeästi arjessa -toiminnassa vapaaehtoiset pääsevät toimimaan ikääntyneiden parissa.
Walkers-toiminnassa vapaaehtoiset tukevat nuoria turvallisina ja luotettavina aikuisina.
TukiSyli-toiminnassa vapaaehtoiset tarjoavat läsnäoloa ja tukea vastasyntyneille sekä heidän perheilleen.
Hyvä arki yhdessä -toiminnassa vapaaehtoiset tukevat maahan muuttaneiden kotoutumista ja hyvää arkea.