Kerranpa kuun kumottaessa
tuikkiessa tähtösten
yöllä yksinänsä
hämärässä hääräili
pakkaspoika pikkuinen
taiteellinen taitava tuo.
Lumista luontoa luonnosteli
mieleisekseen muunteli
huurteiseksi hunnutteli,
harsolla hienoisella
kuuset, koivut koristeli.
Hangelle hohtavalle
tuhansittain timantteja
kirkkahia, kiiltäviä
sinne tänne sirotteli.
Katolle kun kiirehti,
tikapuihin törmäsi.
Kuului kova kumahdus,
tää’ pakkasen on paukahdus.
Ketterästi varoen
katolta se kierähti
ikkunalaudalle istahti,
jääkukin jäädytteli
lasi-ikkunat ihaniksi
pielet pitsein poimutteli.
Pakkas-pappa piilostansa
kurkisteli kuopustansa
tyytyväisenä työhön tähän
vaivasi vain häntä vähän:
Huomaavatko huomenissa
kiireisinä kulkiessa
ihmiset ihastella
kauneutta katsella
talven tuiskun tuomaa
pakkaspojan pienen luomaa?
Siiri Rautio
Oulu