Rajan taakse jäi isäni hauta ja kotini kultainen,
sotaorpona sylissä äidin sotaa pakenin pienoinen.
Jäivät sydämeen haavat syvät
koko elämän kirveltävät.
Vasta vanhana pääsin matkaamaan
kauan kaivattuun lapsuuden Karjalaan.
Silmin aikuisin näin luonnon kauneuden,
kuulin kuiskehet Laatokan laineiden.
Sodan jäljiltä kotia löytänyt en,
pihaan kukkaset kutsuivat lohduttaen.
Siellä tuomi vanha paikallaan
perheen muistoja kantoi oksillaan.
Herkistyen, kuin kuulin äänen äitini,
kuinka vahvoina tunsinkaan juureni.
Hylätyssä kalmistossa kera kartan kuljin,
isän hautakumpua hiljaisena etsin,
unenomaisessa tunteiden kuohussa,
ensi kertaa isääni tapaamassa.
Viimein löysin hautansa sammaleisen,
siihen polvistuin ääneen itkien,
purin elämän mittaista ikävääni,
kuiskailin kipeää kaipuutani
ja kiitollisena tunsin isän läheisyyden,
sain haavoihini hetken lohdutuksen.
Siiri Rautio
talvisodan päättymisen muistopäivän aikaan, Oulu