Metsään lumiseen lumoavaan
kuin kirkon suojaan rauhaisaan
mennä tahdon niin, sinne kiirehdin
usein kepein, joskus raskain askelin.
Lumikeijuset siellä taas ahertaneet
puut, pensaat yöllä kilvan koristaneet
valossa kuutamon kultaisen
lumitähtiä tuikkimaan sirotellen.
Niin kaunis on ja hiljainen
syli metsän valkea, untuvainen.
Näin lähellä Luojaa olla ken saa
voi ilosta itkeä, huolensa unohtaa.
Siiri Rautio
Oulu