Jo joutui päivä keväinen,
soi soma solina purojen.
Tuuheena metsä humajaa,
sulaa meri, routainen maa.
Säteet auringon kuin leikkien,
oksilla korkeiden koivujen
hiirenkorvat herättävät
heleät, herkästi vihertävät.
Kohta aukeevat kukkaset,
vuokot valkeat, siniset.
Luoksemme lintuset laulavat
kotipesiinsä kaukaa palaavat.
Sydän ihmisen sykkii iloa,
huokaa huomenen kaihoa;
liian pian tummuu valo
keväinen,
liian pian iltaan ehtii elämä ihmisen.
Siiri Rautio
Oulu