Suven ensiviestin kantaa tuomen kukka,
jalkapohjaa hyväilee jo silloin nurmen nukka.
Niin huumaava on tuomen tuoksu, että hetkeks' unohtuu jo ajan juoksu.
Tutun uutun turviin tuli tuttu tintti,
pyrkijöitä oli paljon, tarpeen olis ollut vintti.
Sopu sijaa antoi,
oksanhaaraan kirjosieppo pesävärkit kantoi.
Punatulkku kuuhisteli lintulaudan luona, oli ihmeissään kun loppunut on muona.
"Mihin minä viime syksyn tammenterhot kaivoin", korvallistaan rapsuttaen löysi kurre herkkukätköt vaivoin.
Istun ihmetellen luomakunnan ihanuuden määrää.
On metkaa katsella, kun linnut pesäpuuhissansa häärää.
Näin huomaamatta saunakin on vihdoin lämmin, sen lämpö hyväilee mun selkää, kun lauteille mä kömmin.
Tuoreen vastan tuoksu,
aah, häviää taas ajan juoksu,
paras lääke sielulle ja kropalle on tuore koivuvasta.
Kotijärveen pulahdan ja siellä herään vasta.
Suvituulen humina soi oksissa kuin luonnon suuret urut, silloin mieli laantuu ja häipyy turhat surut.
Kunpa kyllin kiittäisimme Luojaa,
elon antajaa ja suven tuojaa.
Esko Suutari
Oulainen