Kun Rachel Rintelmann osti Yhdysvalloissa Washingtonin alueella sijaitsevan kotinsa muutama vuosi sitten, jokin pisti hänen silmäänsä sopimusasiakirjoissa. Yksi kohta oli ruksattu yli kynällä. Asiakirjaan merkitty pykälä kielsi asunnon kaiken ”käytön tai hallinnan” muilta kuin ”valkoihoisen rodun edustajalta”.
– Hihittelin, koska tuntui tyydyttävältä ostaa talo, jota minun ei olisi kuulunut ostaa”, Rintelmann kertoo puhelimitse Reutersille 1940-luvun talostaan Marylandista. Rintelmann, 37, ei ole valkoihoinen.
Tällaiset lausekkeet, jotka tunnetaan niin sanottuina rajoitettuina välikirjoina, eli rajoitussäädöksinä, ovat olleet täytäntöönpanokelvottomia vuodesta 1948 ja laittomia vuodesta 1968 asti.
Koskaan aiemmin loukkaavaa kieltä ei ole ryhdytty systemaattisesti poistamaan omistusasiakirjoista. Asia on nyt muuttumassa, sillä useat osavaltiot luovat lakeja, joilla helpotetaan asunnonomistajia muokkaamaan näitä asiakirjoissa olevia rajoitussäädöksiä –asunnonomistajan omasta aloitteesta.
Tuntien tutkimustyöllä Rintelmann löysi ainakin 400 kotia naapurustossaan, joihin liittyi rajoitussäädöksiä. Rintelmann ja hänen kymmenet naapurinsa olivat ensimmäisiä, jotka hyödynsivät Marylandin osavaltiossa laadittua uutta lakia. Laki on poistanut hakemusmaksut ja helpottaa myös sopimusten muokkaamiseen liittyvää paperityötä.
Myös Virginian, Floridan ja Washingtonin osavaltiot ovat luoneet samankaltaisia lainsäädäntöjä, kertoo Renee Williams, vanhempi asianajaja voittoa tavoittelemattomassa kansallisessa asuntolakiprojektissa.
– Nykyään on paljon enemmän tietoisuutta rotuerottelun jäänteistä, sellaista mitä ennen ei ole ollut. On myös tarve poistaa nuo jäänteet, Williams mainitsee.
Käsityötä dokumentti kerrallaan
Yhdysvaltain kansallisen kiinteistönvälittäjien liiton mukaan rajoitussäädökset ja muut rajoitteet ovat suurelta osin johtaneet mustien omistamien asuntojen muita alempaan tasoon.
– Rajoitussäädökset sulkivat pois eri etnisistä taustoista tulevat ja toisinaan myös eri uskontoa tai kansalaisuutta edustavat potentiaaliset asunnonostajat. Säädökset olivat hyvin yleisiä 1900-luvun alkupuoliskolla, kertoo Susan D. Bennet, lakiprofessori Washingtonin yliopistosta.
Bennet johtaa pilottiprojektia Marylandissa, jolla autetaan asunnonomistajia kumoamaan rajoitussäädöksiä. Säädökset ovat keskeinen tekijä nykyisin vallitsevassa mustien ja valkoisten välisessä vaurauskuilussa.
Vaikka rajoittavista sopimuksista ei ole kansallisia tietoja, kaupunkitason tutkimus on tarjonnut tietoa niiden yleisyydestä ja pitkäaikaisista vaikutuksista. Washingtonissa suurin osa tutkimustyöstä täytyy tehdä käsin, dokumentti kerrallaan.
– Työ on hyvin hidasta, kertoo historioitsija Mara Cherkasky. Hän oli vuonna 2014 perustamassa rotuerottelun jäänteitä kartoittavaa hanketta. Cherkasky on tutkinut käsin yli 100 000 asiakirjaa.
Rajoitussäädöksillä pitkäkestoinen vaikutus
Kaikista kaupungin 146 000 tontista on löydetty yli 20 000 sellaista, joiden asiakirjoissa on rajoitussäädöksiä, useimmat afrikkalaisamerikkalaisvastaisia.
– Tällaiselle perustalle Amerikan kiinteistöteollisuus ja omaisuuden omistus on rakentunut, kertoo Sarah Shoenfeld, Cherkaskyn kollega ja kartoitushankkeen toinen perustaja.
Rajoitussäädösten vaikutus on ollut syvällinen ja pitkäkestoinen.
– Tällaiset käytännöt ovat olleet hyvin hienojakoisia keinoja, joiden kautta kaupungista tuli rodullisesti eroteltu. Mustilta vietiin varallisuus, Shoenfeld toteaa.
– Aikanaan uskottiin, että mustien perheiden läsnäololla naapurustossa oli haitallisia vaikutuksia omaisuuksien arvoon ja sosiaaliseen järjestykseen.