Vallitsevan korona-tilanteen vuoksi Rotuaariralli-kaupunkiseikkailutapahtuma on siirretty toukokuulta syyskuulle. Kaupunkiseikkailu toteutetaan syyskuussa, jos tautitilanne ja turvallisuus sen mahdollistavat.
Oulun keskustassa järjestettävän tapahtuman uusi päivämäärä on 18. syyskuuta. Alkuperäinen päivämäärä oli 8. toukokuuta.
Kaupunkiseikkailutapahtuma on järjestety aiemmin kolme kertaa. Tapahtumaa tarjoaa liikunnallisen ja toiminnallisen iltapäivän Oulun keskustassa. Tapahtumassa on ollut vuosittain 120-140 joukkuetta.
Rotuaariralli on toteutettu puhelimeen ladattavan mobiilisovelluksen avulla. Tapahtuma koostuu noin 30 Rallirastista, jotka vaativat päättelykykyä, reipasta asennetta sekä ennen kaikkea hyvää tiimihenkeä. Tavoitteena on suorittaa rasteja niin paljon kuin ehtii tai haluaa, mutta määrän lisäksi myös laatu vaikuttaa pisteisiin.
Rotuaariralli tukee tänäkin vuonna OYS:n lastenklinikan toimintaa. Tapahtuman hyväntekeväisyyskohteena oleva Lastenklinikoiden Kummit ry kerää varoja Suomen lastenklinikoille laitehankintoihin, lasten viihtyvyyden parantamiseen, lasten mielenterveystyöhön sekä lastentautien tutkimustyöhön.
Rotuaariralli lahjoittaa kolme euroa jokaisesta osallistumismaksusta Lastenklinikoiden Kummit ry:lle. Tähän mennessä varoja on kerätty järjestäjien mukaan lähes 5 000 euroa.
Tapahtuman järjestää Tapahtumatuotanto Voltti Oy.