Roosa treenaa tanssia ta­voit­tee­naan kan­sain­vä­li­nen me­nes­tys

Oululainen Roosa Karjalainen käy Kastellin urheilupainotteista yläastetta ja haaveilee kansainvälisestä menestyksestä ja tanssijan ammatista ulkomailla.

Harjoittelun lisäksi oululainen Roosa Karjalainen voi tanssiessaan sulkea muut ajatukset pois päältä ja keskittyä välittämään tarinoita sekä tunteita yleisölle.
Harjoittelun lisäksi oululainen Roosa Karjalainen voi tanssiessaan sulkea muut ajatukset pois päältä ja keskittyä välittämään tarinoita sekä tunteita yleisölle.
Kuva: Taneli Kärki

Oululainen Roosa Karjalainen veti tanssitossut ensimmäistä kertaa jalkoihinsa nelivuotiaana. Tällä hetkellä Kastellin urheilupainotteista yläastetta käyvä nuori haaveilee kansainvälisestä menestyksestä ja tanssijan ammatista ulkomailla. Mahdollisuudet ovat vähintäänkin lupaavat, sillä suomenmestaruuksia 15-vuotiaalle on ehtinyt kertyä jo yhteensä viisi kappaletta.

Suomessa tanssilajien kilpailu- ja harrastustoimintaa ylläpitävä Finnish Dance Organisation jakaa vuosittain menestyneille tanssijoille kannustusstipendejä. Karjalainen pokkasi tänä vuonna kaksi henkilökohtaista stipendiä disco- ja performing arts -sooloistaan. Vaativien lajien suorituksissa on eroja.

– Performing arts on hitaampaa, kun taas disco on tosi fyysistä.  Performing arts on myös esittävämpää ja sen teosmaisissa tansseissa on yleensä tarina takana. Discossa tanssit ovat puhtaammin suorituksia, Karjalainen selkeyttää.

Nuoren tanssijattaren menestys on syntynyt kovan harjoittelun kautta. Paljon itseltään vaativa Karjalainen kuluttaa Oulun Citydancen tanssisalien lattioita hurjalla tahdilla.

 Treenejä on noin 15 tuntia viikossa, jonka lisäksi on vielä omatoimisia harjoituksia ja kisaohjelmaharjoituksia. Yhteensä tunteja kertyy viikoittain noin parikymmentä.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

Ilmoita asiavirheestä