Metsä on aina ollut suomalaiselle turva. Se on antanut ruokaa, lämpöä, rakennustarvikkeita, suojaa ja piilopaikan vainolaiselta. Metsän uumenien piilopirteissä ja luolissa on pakoiltu valloittajaa tai yhteiskunnan vaativaa kättä Jukolan veljesten tapaan.
Toisen maailmansodan aikana metsäinen maasto antoi suomalaisille mahdollisuuden pärjätä ylivoimaista vihollista vastaan. Sissisodankäynnille otolliset olosuhteet olivat suomalaiselle tutut, mutta idän aroilta tullut vihollinen pärjäsi niissä heikommin.
Kun ajat ovat epävarmat, turvautuu suomalainen yhä metsään. Korona-aika sai suomalaiset joukolla retkeilemään luonnossa. Metsä tarjosi mielenrauhaa, viruksesta vapaata tilaa ja harrastusmahdollisuuksia.
Nyt, Venäjän hyökättyä Ukrainaan, on metsän arvo noussut jälleen esiin. Tällä kertaa puhutaan nimenomaan sen aineellisesta arvosta, etenkin puusta, joka nähdään yhtenä keinona päästä irti venäläisestä energiasta.
Paikallisista toimijoista ainakin Oulun Energia ja Stora Enso ovat patistelleet metsänomistajia tarttumaan harvennusrästeihin, jotta Venäjältä Suomeen tuotu puu saadaan korvattua. Itänaapurista on tullut pääasiassa koivukuitua etenkin paperi- ja kartonkiteollisuuden tarpeisiin sekä haketta energiakäyttöön.
Venäjältä tuodun koivukuidun korvaaminen suomalaisista metsistä on vaikeaa, koska isoja, yhtenäisiä koivikoita ei meillä juuri ole. Koivukuitu joudutaan kokoamaan pieninä erinä muiden hakkuiden yhteydessä, mikä vaikeuttaa puuvirtojen hallintaa, tuo logistisia ongelmia ja lisää korjuun ja kuljetusten kustannuksia.
Ongelmaksi voi osoittautua myös lämmöntuotannossa käytetyn hakkeen korvaaminen.