Puheena olevaa metsäluonnon monimuotoisuutta edistävät jo toisistaan poikkeavat metsänkäsittelytavat. Samanaikainen jatkuva kasvatus ja valtamenetelmät eivät sulje toisiaan pois samassa metsälössä. Keinoja saada ylivanhan rappeutuvan metsän tilalle uutta kasvua myös luontaisesti on monia, vyörytyksestä alkaen.
Menneinä vuosikymmeninä pääosa väestöstä asui maaseudulla, sähköenergian käyttö oli vähäistä. Hakkuissa syntynyt kaupaksi kelpaamaton puuaines oksia myöten korjattiin tarkkaan lämmitykseen, ruuanlaittoon, saunojen tulipesiin. Yleensä vain ohuimmat risut jäivät maaperän ja eliöiden ravinnoksi. Tämän muistavat neljäkymmentäluvulla syntyneet.
Vaikka tänään hakkuuaukoista osa havuista korjataan energiaksi, maahan lahoamaan jäävän järeämmän jättöpuun määrä on aiempaa suurempi. Moititut aukot ovat tärkeitä monimuotoisuudelle.