Rä­ti­se­vä cd-levy vii­vyt­ti yo-kuun­te­lua

Temppuileva cd-levy viivästytti keskiviikkona saksan kuullunymmärtämiskoetta Haukiputaalla ja Iissä.

Temppuileva cd-levy viivästytti keskiviikkona saksan kuullunymmärtämiskoetta Haukiputaalla ja Iissä.

Haukiputaan lukion rehtori Timo Soini kertoo, että cd-levy alkoi rätistä heti kokeen ensimmäisessä osassa.

"Kysymyksen 18 kohdalla rätinä oli kovaa, ja kohdassa 20 se esti jo kuuntelemisen. Ei auttanut muu kuin keskeyttää koe ja alkaa etsiä uutta levyä."

Koe keskeytettiin heti yhdeksän jälkeen. Uutta nauhaa jouduttiin odottamaan puolitoista tuntia, minkä aikana ylioppilaskokelaat eivät saaneet poistua luokastaan tai keskustella keskenään.

Uusi cd-levy haettiin lainaan Pateniemen lukiosta. Iin lukio sai käyttöönsä saman nauhan Haukiputaan lukiolta.

Ongelmia saksan kuuntelussa oli myös muualla Suomessa. Ylioppilastutkintolautakunta sai noin kymmenkunta yhteydenottoa asiasta.

"Hyvin valitettava ja aika poikkeuksellinen tilanne. Vastaavia ongelmia taisi olla pari vuotta sitten, lautakunnan pääsihteeri Anneli Roman kertoo.

Ilmoita asiavirheestä