Alexandra Tiger on edistänyt oululaista balettikulttuuria lähes 20 vuotta. Viimeiset seitsemän vuotta hän on luotsannut omaa balettikouluaan Lenninsiipeä ja Tigerin opeissa olleet pitävät häntä kaupunkimme balettikuningattarena.
Murmanskista kotoisin oleva Alexandra Tiger aloitti baletin jo nuorena tyttönä ja hän opiskeli tanssia konservatoriossa. Vuodet konservatoriossa olivat monipuolisia, mutta välillä hyvin rankkoja.
– Opettajat moittivat ja haukkuivat. Kyllä meitä puntarillekin laitettiin usein, muistelee Tiger.
Koulun jälkeen Tigeri työskenteli hetken päiväkodissa, mutta Neuvostoliiton romahdus vei lopulta Tigerin työt.
– Kaikki loppui joka paikasta. Työt ihmisiltä ja tavarat kaupoista. Vaikutukset olivat todella mittavat.
Tigerin päätyi Pohjois-Norjaan kalatehtaalle, jossa hän tutustui veitsenteroittajana työskennelleeseen Joukoon. Kaksikko rakastui, avioitui ja päätyi Ouluun.
Tiger pääsi opiskelemaan tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakouluun ja sai tuntiopettajan töitä ympäri kaupunkia. Perheeseen syntyi myös kaksospojat ja arki oli ajoittain raskasta.
– Olimme mieheni kanssa molemmat aamuisin koulussa, ja minä vielä iltaisin töissä.
Tiger reissasi eripuolille kaupunkia oppitunneille. Matkakulut olivat usein isommat kuin työstä saatu palkka.
– Halusin näyttää mihin pystyn. Halusin rakentaa luottamusta ja tutustua ihmisiin. Pikkuhiljaa maine kiiri ja työmäärä kasvoi.
Tiger tutustuu henkilökohtaisesti oppilaisiinsa ja rakentaa heihin luottamukselliset välit.
– Luottamussuhteen avulla pystyn olemaan lempeä, välillä vaativa ja antamaan palautetta ilman mielipahan aiheuttamista. Kun näen iloisia lapsia, harrastajia ja heidän onnistumisiaan, on se aina liikuttava hetki. Silloin tiedän onnistuneeni työssäni.
Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.