Rajakylän palkkamurhan tilaamisesta tuomittu Ramin Mansouri on vetänyt pois valituksensa Rovaniemen hovioikeudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että Oulun käräjäoikeuden tuomio Mansourin törkeästä kirjanpitorikoksesta, pahoinpitelystä, laittomasta uhkailusta, kotirauhan rikkomisesta sekä useista lähestymiskiellon rikkomisista jää voimaan.
Käräjäoikeus antoi tuomion yhteensä kahdeksasta rikoksesta lokakuussa 2014. Törkeä kirjanpitorikos tapahtui, kun Mansouri piti Persian Palace -nimistä ravintolaa Oulussa. Oikeuden mukaan mies oli laiminlyönyt yhtiön kirjanpidon lokakuun 2009 ja kevään 2011 välisenä aikana. Käräjäoikeus katsoi, että Mansourille aiemmin langetettu elinkautinen vankeustuomio on riittävä seuraamus myös kyseisestä rikoskokonaisuudesta.
Huhtikuussa 2014 Oulun käräjäoikeus tuomitsi Mansourin elinkautiseen vankeuteen yllytyksestä murhaan. Mansouri oli luvannut toiselle miehelle 35 000 euroa, jos hän surmaisi Mansourin entisen naisystävän uuden puolison. Mies tapettiin Rajakylässä vuonna 2013. Sekä Mansouri että murhan tehnyt Stepan Juhani Erikkilä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen käräjäoikeudessa.
Rovaniemen hovioikeus antoi viime huhtikuussa päätöksen, jossa se piti voimassa Mansourin ja Erikkilän elinkautiset vankeustuomiot.
Ramin Mansouri on käyttänyt myös nimeä Bobby Dashti.