Rajakylän palkkamurhan tilauksesta tuomittu Ramin Mansouri on tuomittu uusista rikoksista.
Oulun käräjäoikeus katsoo, että Mansouri on syyllinen törkeään kirjanpitorikokseen, pahoinpitelyyn, laittomaan uhkaukseen, neljään lähestymiskiellon rikkomiseen ja kotirauhan rikkomiseen.
Rikokset tehtiin Oulussa pääsääntöisesti vuonna 2011 eli ennen niin sanottua Rajakylän palkkamurhaa, josta Mansouri istuu paraikaa elinkautista vankeusrangaistusta. Oulun käräjäoikeuden mukaan elinkautinen on riittävä rangaistus myös niistä rikoksista, joista se on tänään Mansourin tuominnut.
Tappouhkauksia ja pippurisumutetta
Törkeä kirjanpitorikos tapahtui käräjäoikeuden mukaan Persian Palace-nimisessä ravintolassa, jota Mansouri pyöritti. Hänen katsottiin laiminlyöneen yhtiön kirjanpito kokonaan syksystä 2009 kevääseen 2011.
Pahoinpitelyn uhrina oli Mansourin entinen puoliso. Käräjäoikeuden mukaan Mansouri löi häntä ohimoon ja yritti potkaista huhtikuussa 2011. Puoliso muutti tämän jälkeen heidän lastensa kanssa vanhempiensa luo asumaan.
Mansouri alkoi uhkailla heitä tappamisella monin eri tavoin. Oikeuden mielestä heillä oli perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa.
Mansouri määrättiin lähestymiskieltoon entistä puolisoaan ja tämän vanhempia kohtaan heinäkuussa 2011. Noin viikkoa myöhemmin hän rikkoi kieltoja lähettämällä entiselle vaimolleen yli sata Facebook-viestiä ja sähköpostiviestin. Hän myös soitteli entiselle anopilleen ja lähetteli tälle viestejä.
Parin viikon kuluttua Mansouri lähestyi entistä puolisoaan uudelleen. Hän kävi tämän asunnon ovella ja soitti ovikelloa. Häntä ei päästetty sisään.
Noin kahden viikon päästä hän meni jälleen asunnolle. Sisällä olivat tuolloin hänen entinen puolisonsa ja heidän yhteiset lapsensa. Hän metelöi oven takana ja suihkutti postiluukusta asuntoon pippurisumutetta.
Oulun käräjäoikeuden mielestä motiivina Mansourin teoille näyttäisi olleen se, että hän ei hyväksynyt entisen puolisonsa uutta suhdetta. Hän koki suhteen toiseen mieheen kunniaansa loukkaavaksi, sillä virallisesti he olivat vielä naimisissa.
Ex-vaimo haki Mansourilta oikeudessa yhteensä yli 15 000 euron korvauksia muun muassa kärsimyksestä. Käräjäoikeus määräsi Mansourin maksamaan summasta 8 200 euroa. Hän joutuu maksamaan myös muun muassa 1 500 euroa kullekin lapselleen ja entisille appivanhemmilleen yhteensä 4 800 euroa.
Murha pian hovissa
Ramin Mansouri tuomittiin huhtikuussa 2014 elinkautiseen vankeusrangaistukseen yllytyksestä murhaan. Mansourin katsottiin tilanneen entisen puolisonsa uuden miesystävän murha. Mies surmattiin rajakyläläisen luhtitalon rappukäytävään helmikuussa 2013 hedelmäveitsellä.
Mansouri ja murhasta tuomittu siikajokinen mies ovat valittaneet tuomiostaan hovioikeuteen. Se käsittelee murhasyytteitä näillä näkymin joulukuussa.
Ramin Mansouri on käyttänyt myös nimeä Bobby Dashti.
Juttua muokattu kello 22.59: Surma Rajakylässä tapahtui vuonna 2013, ei vuonna 2012 kuten jutussa aiemmin mainittiin.