Ra­ha-asiat re­tu­pe­räl­lä

Kaleva 10.2.

-

Kaleva 10.2.2011

Jutussa käsiteltiin keskeisen oulunsalolaispoliitikon Rauno Holapan liiketoiminnan epäselvyyksistä johtuvaa kiusallista tilannetta kunnassa.

Holappa on entinen kunnanhallituksen puheenjohtaja ja nykyisen valtuuston varapuheenjohtaja. Jutussa tuotiin esiin Holapan osallistuminen neuvotteluihin kunnan edustajana ilman yhteistä evästystä tai etukäteisvalmistelua sekä hänen lähipiirinsä osallisuus kunnan päätöksiin ja Holapan mahdollinen esteellisyys ratkaistuissa asioissa.

Holapan yrityksille oli kertynyt peräti kolmisenkymmentä luottotietomerkintää kolmelta vuodelta, ja yksi hänen yrityksistään puuttui kaupparekisteristä kokonaan.

Jutussa tuotiin hyvin esiin Holapan yritystoiminnan ristiriita sen suhteen, että hänen on korostettu olevan kunnassa menestyvä liikemies ja talouselämän asiantuntija.

Juttu on hyvä esimerkki vallankäyttäjiltä edellytettävästä "kokonaiskunnollisuudesta" eli vastuusta sekä poliittisena vallankäyttäjänä ja yksityisen liiketoiminnan harjoittajana ja sen arvioinnista siitä, miten nämä roolit voivat vaikuttaa toisiinsa.

Tämäntapainen yhteiskunnallisesti merkittävä asia olisi kuitenkin ansainnut laajemman ja syvällisemmän mediakäsittelyn.

Juttu sisälsi runsaasti tarttumapintoja Holapan toiminnasta, mutta ne esitettiin luettelonomaisesti ja liian tiiviisti. Reilua oli se, että Holappa itse sai kommentoida tilannetta samassa yhteydessä.

Ilmoita asiavirheestä