Alkuaine radon löydettiin 1900-luvun vaihteessa. Tutkijat Ernest Rutherford ja Robert B. Owens tekivät havaintoja yhtä aikaa tutkijapariskunnan Pierre ja Marie Curien kanssa.
Tutkijat raportoivat vuonna 1899, että alkuaineet uraani, torium ja radium emittoivat kaasuja, jotka käyttäytyivät hyvin eri tavoin. Seuraavana vuonna Friedrich Ernst Dorn vahvisti havainnot ja antoi radiumin emittoimalle kaasulle nimen radium emanation. Myöhemmin aineelle ehdotettiin yksinkertaisemmaksi nimeksi niton (lat. loistava). Vuonna 1923 aineen nimeksi vakiintui radon.
Radonin löytymisen aikaan samat tutkijat raportoivat ensimmäistä kertaa myös ilmiöstä nimeltä radioaktiivisuus. Aineista virtaavat kaasut olivat radioaktiivisia hajoamistuotteita. Radioaktiivisuuden vaaroja ei valitettavasti vielä tunnettu. Oli muodikasta käyttää radioaktiivisia voiteita tai kylpeä radonkylpylöissä, joissa nivelkivut tuntuivat lieventyvän.
Tutkijat tekivät kokeita pahemmin suojautumatta, mikä aiheutti liian varhaisia kuolemia säteilysairauksien takia. Säteilyturvallisuudesta alettiin kiinnostua enemmän 1920-luvun lopulla, kun saatiin tietää röntgensäteilyn aiheuttamista geneettisistä muutoksista.
Keskiajalta asti oli ihmetelty kaivosmiesten tautia eli keuhkosyöpää, jota esiintyi varsinkin uraanikaivoksissa työskennelleiden keskuudessa. Radonia alettiin pian 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä epäillä sairauden aiheuttajaksi. Radonin aiheuttaman keuhkosyövän syntymekanismit havaittiin vasta 1950-luvulla.
Ruotsalainen Hultqvist huomasi asunnoissa esiintyvän radonin vuonna 1956, mutta arveli löydöksen olevan paikallisen ja asia unohtui vuosiksi. 1970-luvulla mitattiin asunnoista korkeita radonpitoisuuksia ympäri maailmaa ja kansalliset radonohjelmat aloitettiin monessa maassa. Vasta 1980-luvun alussa radonongelmaan todella herättiin.
Yksi herättäjistä oli - tietämättään -yhdysvaltalainen Limerickin ydinvoimalan työntekijä Stanley Watras. Kun hän joulukuussa 1984 saapui työpaikalleen, portilla sijaitsevat säteilyhälyttimet alkoivat yllättävästi soida. Watrasin talo tutkittiin ja säteilylähteeksi osoittautui sisäilman radon, samoin kuin naapuritaloissa.
Watrasin talossa radonpitoisuus oli 96 000 Bq/ m3. Löytö aiheutti Yhdysvalloissa valtavan mediahysterian ja säteileviä taloja löytyi muualtakin, myös Suomesta.
Lähteet:
Säteilyturvakeskus (www.stuk.fi),
ympäristöministeriö (www.ymparisto.fi)