
Raahen kahdesta henkirikoksesta epäillyllä hiv-positiivisella miehellä saattaa olla selvästi enemmän tartuntavaarassa olleita seksikumppaneita kuin aiemmin on epäilty.
Esitutkinnassa on selvinnyt aiemmin, että mies on ollut ainakin yhdessä suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä, eikä ole kertonut seksikumppanilleen sairastamastaan taudista. Ainakin yhtä tällaista tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.
Poliisi julkaisi lokakuussa rikoksista epäillyn Tuomas Kangasniemen (ent. Viirelä) kuvan ja nimen ja toivoi miehen aiempia seksikumppaneita ottamaan yhteyttä poliisiin.
Tuolloin poliisin pyyntö koski vuosina 2016-2017 Kangasniemen kanssa sukupuoliyhteydessä olleita. Nyt tämä aikaväli on kuitenkin pidentynyt selvästi, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Hannu Mensonen.
– Aika ulottuu nyt aina 2000-luvun alkuun saakka.
Näin ollen on mahdollista, että huomattavasti aiemmin uskottua useampi ihminen voi olla altistunut hi-virustartunnalle.
Poliisi pyytääkin edelleen yhteydenottoja miehen kanssa seksikontaktissa olleilta.
Poliisi muistuttaa, että on tärkeää, että mahdolliset seksikumppanit ilmoittautuvat poliisille sekä menevät hiv-testiin. He saattavat tietämättään kantaa hi-virusta ja olla siksi hengenvaarassa. He voivat myös tietämättään tartuttaa virusta eteenpäin.
Mensosen mukaan poliisi on saanut Kangasniemen kuvan ja nimen julkaisun jälkeen useita yhteydenottoja tämän aiemmilta seksikumppaneilta. Yhteyttä ottaneiden määrää Mensonen ei vielä tarkemmin kommentoi.
Epäiltynä nyt kahdesta murhasta
Mieheen kohdistuvat henkirikosepäilyt ovat myös vastikään koventuneet tutkinnan edettyä. Häntä epäillään nyt kahdesta murhasta aiempien tappojen sijaan.
Toisessa henkirikoksessa uhri oli nuori nainen ja toisessa Kangasniemen 65-vuotias äiti.
Nuorempi, vuonna 1992 syntynyt naisuhri oli myös miehen ennestään tuntema. Hänet löydettiin kuolleena syyskuussa Raahen keskustasta Kauppakadun ja Fellmanin puistokadun risteyksessä sijaitsevalta rakentamattomalta tontilta.
Kangasniemen äiti löytyi kuolleena asunnosta Raahen Piehingissä muutamaa päivää myöhemmin. Poliisi arvioi tuolloin, että uhri oli ehtinyt olla kuolleena joitakin päiviä.
Poliisi on selvitellyt miehen yhteyttä nuorempaan naisuhriin. Poliisi ei ole valottanut tarkemmin surmien tekotapaa, mutta uhreissa oli ulkoisen väkivallan jälkiä.
– Toivomme edelleen myös lisää tietoja tai havaintoja, jotka liittyvät epäiltyihin murhiin, rikoskomisario Hannu Mensonen kertoo.
Yhteyttä voi ottaa poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostitse tutkinta.raahe@poliisi.fi