Raa­he­lai­nen Maija Pouk­ku­la antoi lasten to­teut­taa itseään ja olla omia per­soo­nia – elämään on mah­tu­nut val­ta­via vas­toin­käy­mi­siä ja yhdessä te­ke­mis­tä

Pattijoen Pöllässä suurperheen kasvattanut Maija Poukkula sanoo ohjenuoranaan olleen aina, että lapset saavat olla sellaisia kuin he luontojaan ovat ja kasvaa omiksi persoonikseen. Heitä ei ole sovitettu muotteihin. Osansa huolenpidosta ovat saaneet myös kaikki muutkin taloon poikenneet.

Terttu Maria eli Maija Poukkula, palkittu äiti, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein, äitienpäivä
Terttu Maria eli Maija Poukkula, palkittu äiti, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein, äitienpäivä
Kuva: Raili Viirret

Raahelainen Maija (Terttu Maria) Poukkula on yksi niistä 30 äidistä, joita muistetaan Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein.

Maija Poukkula sanoo heti, ettei hän kyllä tiedä, mistä ansioista hän tunnustuksen saa, mutta tuttavat ovat sanoneet, että ei se haittaa, koska kaikki muut tietävät.

– Minusta kaikki äidit olisivat mitalin arvoisia, hän sanoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä