Qstoc­kin pää­la­van paikka vaihtuu

Qstockin päälavan sijainti muuttuu. Lavan suunta on ensi kesänä viistosti Kuusisaareen päin. Järjestäjien mukaan päälavan alueesta tulee toimivampi, kun esiintymispaikka sijoitetaan Raatin kentän kaupunginpuoleiselle laidalle.

Näin sijoittuvat Qstockin viisi lavaa Raattiin ja Kuusisaareen. Edessä alhaalla päälava ja taaimmaisena rantalava. Raatin kentälle pystytetään myös teltta. Heinäkuun lopulla järjestettävä kaksipäiväinen tapahtuma kerää noin 20 000 hengen yleisön.

"Alue toteutuu nyt kuten viime vuonna sen olisimme halunneet olevan. Viime kesänä todettiin etenkin päälavan alueessa parantamisen varaa. Nyt tehdään kaikki paremmin", sanoo festivaalin suunnittelusta vastaava Pekka Leskinen.

Qstockiin tulee viisi esiintymislavaa. Hiekkarannalla järjestetään Real Deal Beach Party, jossa esiintyy muun muassa rap-muusikoita. Runsaasti kehuja saanut Happiteltta jää pois tänä vuonna. Telttalava siirtyy Raatin kentälle.

"Trank-yhdistyksen rivit ovat harventuneet vuosien aikana. Heillä ei ollut enää voimavaroja toteuttaa Happitelttaa. Sama teltta on nyt valjastettu edelleen pääasiassa vaihtoehtoisen musiikin näyttämöksi", Leskinen kertoo.

Festivaalin aikana Raatin ja Kuusisaaren alueelle ei pääse autolla. Raatintie suljetaan, mutta edustalle jätetään takseille pyörähdyspaikka. Polkupyörät kannattaa jättää kaupunkiin, sillä pyörille ole enää varattu parkkipaikkaa.

Qstockiin muodostetaan eteisalue, jonne pääsee rannekkeella ja ajoluvallisella autolla. Kevyen liikenteen väylä laitureitten edessä jätetään vapaaksi kulkea.

"Kaikille Pikisaaren asukkaille tulemme jakamaan ajoluvan, jolla pääsee ajamaan eteisalueen läpi."

Raatissa on meneillään maansiirtomyllerrys, joka keskeytetään Qstockin ajaksi. Projektijohtaja Petri Harju ISS Proko Oy:stä kertoo, että urakoitsijan varastona ollut päälavan seutu tyhjennetään hyvissä ajoin ennen festivaalin alkamista.

"Työsuunnitelma on tehty siten, ettei Raatin remontista pitäisi olla haittaa festivaalille", Harju sanoo.

Raatin stadionin ja uimahallin remontit valmistuvat syksyllä 2010. Parkkipaikat ja harjoituskenttä vuotta myöhemmin.

Qstock järjestetään Oulussa 24.-25.7.

Ilmoita asiavirheestä