Qstoc­kin kahden päivän liput myyty loppuun kuu­kau­si ennen fes­ti­vaa­lia – tältä kesältä odo­te­taan uutta kä­vi­jä­en­nä­tys­tä

Qstockin kahden päivän lipun on loppuunmyyty, festivaali tiedottaa. Festivaalin alkuun on vielä reilu kuukausi aikaa.

Qstockin odotetaan tekevän tänä vuonna uuden yleisöennätyksensä.
Qstockin odotetaan tekevän tänä vuonna uuden yleisöennätyksensä.
Kuva: Matti Räty

Qstockin kahden päivän lipun on loppuunmyyty, festivaali tiedottaa. Festivaalin alkuun on vielä reilu kuukausi aikaa. 

Lisäksi lauantain yhden päivän liput on loppuunmyyty. Perjantain lippuja sekä VIP-alueelle oikeuttavia yhden ja kahden päivän lippuja on vielä saatavilla. Lisäksi yksittäisiä varattuja kahden päivän lippuja saattaa vapautua lähipäivien aikana. 

Festivaalin odotetaan tekevän tänä vuonna uuden kävijäennätyksensä. Uusien aluejärjestelyiden myötä päiväkapasiteettia on voitu kasvattaa 2500 henkilöllä, eli festivaaleilla voi kahden päivän aikana käydä yhteensä 40 000 kävijää. 

Viime vuonna Qstock myytiin loppuun heinäkuussa. Qstockin viestintäpäällikkö Niina Ristolainen muistuttaa, että liput kannattaa ostaa vain viralliselta myyntikanavalta, jolloin lipun aitoudesta voi olla varma. 

26.–27. heinäkuuta järjestettävillä festivaaleilla nähdään yhteensä 60 esiintyjää.