Qstock 2019 -oh­jel­ma on valmis – katso tästä kaikki esiin­ty­jät ja ai­ka­tau­lut

Oululaisen Qstock-festivaalin ohjelmisto on valmis. Festivaali kertoi torstaina uusista esiintyjä.

Koko festivaalin avaa raahelaislähtöinen lauluntekijä Samuli Putro. Arkistokuva.
Koko festivaalin avaa raahelaislähtöinen lauluntekijä Samuli Putro. Arkistokuva.
Kuva: Sampo Rautamaa

Oululaisen Qstock-festivaalin ohjelmisto on valmis. 

Festivaali kertoi torstaina uusista esiintyjä. Yksi näistä on ruotsalaisesta The Sounds -yhtyeestä tuttujen Maja Ivarssonin ja Felix Rodriguezin uusi elektroninen duo Crew of Me & You. Soundimaailmaansa tuulahduksen 1990-luvulta tuovan duon esikoisalbumi on määrä julkaista loppuvuodesta. 

Koko festivaalin avaa raahelaislähtöinen lauluntekijä Samuli Putro. Putro esittää vanhemman materiaalin lisäksi kappaleita Pienet rukoukset -uutuusalbumiltaan.

Qstockiin saapuu myös Berliinissä asustava suomalainen laulaja-lauluntekijä Lxandra, joka sai alkuvuodesta tulokaspalkinnon eurooppalaisessa Music Moves Europe Talent Awardin pop-kategoriassa. Lxandran ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan ensi syksynä. 

Muita uusia esiintyjiä ovat Wheel, Arion, Mouhous, Jarkko Martikainen & Luotetut Miehet akustisena, Sini Yasemin, Gettomasa, Smash Into Pieces (SE), Asa & Band, Elias Gould ja MMSP sekä Oulu-lavalla esiintyvät Peltokurki, Jokrates, Full Nelson, Afterworld, Messier, Lauri Peisterä, Leo Luthando ja J.A. Mäki & Aavaa. 

Oulu-lavalla soittaa myös Luulajasta kotoisin oleva Machinae Supremacy, joka saapuu Qstockiin Pohjois-Skandinaviaa yhdistävän Arctic Pulse -hankkeen tuomana. Pohjoisen Ruotsin, Norjan ja Suomen yhteisessä hankkeessa tarjotaan rajojen yli ulottuvia musiikkielämyksiä niin alueen asukkaille kuin matkailijoille. 

Qstockissa nähdään 60 esiintyjää kuudella eri lavalla. Aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat muiden muassa Thirty Seconds To Mars (US), The Offspring (US), Ville Valo & Agents ja Airbourne (AU).

Festivaalialueelle on luvassa myös taide- ja alueohjelmaa. 

Tänä vuonna Qstockin huomattavin alueuudistus on se, että Sirkusteltta siirtyy päälavan kentältä Raatista Kuusisaareen ja Koomalava vastaavasti Kuusisaaresta Raattiin.

Liikkumista festivaalialueella puolestaan helpottaa Kuusisaaren ja Raatin välille rakennettava Kissankoskenrannan silta. 

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.–27. heinäkuuta

Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana. 

Qstockin esiintyjät ja aikatalut: 

Perjantai 26. heinäkuuta:

Päälava
14.30-15.30 Michael Monroe
16.30-17.30 Vesala
18.30-19.30 Children of Bodom
20.30-21-30 JVG
22.30-00.00 The Offspring (US)

Kaleva-lava
13.30-14.30 Samuli Putro
15.30-16.30 Pariisin kevät
17.30-18.30 Beast in Black
19.30-20.30 Elastinen
21.30-22.30 Ville Valo & Agents

Sirkusteltta
14.30-15.30 Kalevauva.fi
16.30-17.30 The 69 Eyes
18.30-19.30 Crew of Me & You (SE)
20.30-21.30 Viikate
23.00-00.00 Ruusut

Kooma-lava
13.30-14.30 MMSP
15.30-16.30 Wheel
17.30-18.30 Ylva Haru
19.30-20.30 Rytmihäiriö
21.30-22.30 Radiopuhelimet

Rytmiranta
14.30-15.30 Elias Gould
16.30-17.30 Stereo
18.30-19.30 Teflon Brothers
20.30-21.30 Asa & Band

Oulu-lava
15.30-16.15 Peltokurki
17.30-18.15 Jokrates
19.30-20.15 Full Nelson
21.30-22.15 Afterworld

Lauantai 27. heinäkuuta:

Päälava
12.30-13.30 Chisu
14.30-15.30 Kaija Koo
16.30-17.00 Popeda
18.30-19.30 Sanni
20.30-21.30 Apulanta
22.30-00.00 Thirty Seconds to Mars (US)

Kaleva-lava
13.30-14.30 Evelina
15.30-16.30 Ellips
17.30-18.30 Stam1na
19.30-20.30 Airbourne (AU)
21.30-22.30 Don Huonot

Sirkusteltta
12.30-13.30 Arion
14.30-15.30 Vesterinen yhtyeineen
16.30-17.15 Lxandra
18.30-19.30 Kingston Wall by Jjylli, Kuoppis ja VHB
20.30-21.30 Olavi Uusivirta
23.00-00.00 Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet akustisena

Kooma-lava
13.30-14.30 Mouhous
15.30-16.30 Infected Rain (MD)
17.30-18.30 Smash Into Pieces (SE)
19.30-20.30 Maustetytöt
21.30-22.30 Berbe-Q-Barbies

Rytmiranta
12.30-13.30 Gettomasa
14.30-15.30 Sini Yasemin
16.30-17.30 Kasmir
18.30-19.30 Anna Puu
20.30-21.30 Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana

Oulu-lava
13.30-14.15 Messier
15.30-16.15 Lauri Peisterä
17.30-18.15 Leo Luthando
19.30-20.15 J.A. Mäki & Aavaa
21.30-22.15 Machinae Supremacy (SE)