Komea pilvipouta +25 astetta lähdimme pyöräretkelle Oulussa.
Toppila, Nallikari, Kauppatori, Tuiran uimala. Mahtava reissu.
Kaupunki oli laittanut paikat upeaan kuntoon. Paljon porukkaa liikkeellä. Kiireetöntä, nauttivat näkemästään.
Pyörätietä pitkin joen pohjoispuolta määränpäänä uusi Hartaansilta. On siinä arkkitehdit, insinöörit, rakennusmestarit ja rakennusmiehet onnistuneet vaikeassa työssä. Miettimistä on riittänyt.
Silta on rakennusteollisuuden huipputuote. Käykää ihailemassa.
Nallikari oli laitettu viimeisen päälle kuntoon. Nyt voivat norjalaiset tulla uudelleen Ouluun. Tiedotusta ja mainontaa Norjaan. Kun Eden vielä avataan, niin asiat ovat erinomaisessa kunnossa.
Kauppatori, Oulun keskus, tarvitsee tornihotellin. Maamerkki keskeiselle paikalle, eikä millekään ratapihalle.
Hotellin katolle näköalatasanne. Kaksi tehokasta hissiä rakennuksen ulkopuolelle. Tasanteelle voivat kaikki valittajat käydä ihailemassa kaikkia niitä kohteita, joissa valitus on epäonnistunut.
Torilla rihkamakojuja ja juottoloita pitää vähentää. Toimintaa lisää. Esiintymislava takaisin, siinä saavat entiset ja nykyiset talentit näyttää osaamistaan. Esimerkiksi katukoristapahtumat sopisivat sinne hyvin.
Hupisaarella Oulu-kyltti oli kauniisti kukitettu. Viereen saisi tulla tervavene lasteineen. Terva on Oulun rikastuttanut.
Oulujoki. Voimalaitokset pitää purkaa. Se ei tapahdu heti vaan 20 vuoden kuluessa. Suomen energiaratkaisut on silloin hoidettu uudella tavalla. Joki luonnontilaan.
Merikoski Oulun keskustassa on mahtava näky. Ainutlaatuinen maailmassa. Se tuo matkailutuloja kymmeniä miljoonia vuosittain. Vesivoima on silloin menneen talven lunta.
Patosillan tilalle upea silta jossa on näköalatasanteet kumpaankin suuntaan. Oulun vuosittainen jäidenlähtö tuo sillalle 10 000 katsojaa.
Tuiran uimala. Nykyinen jokisauna on kovassa käytössä. Uusi sauna pystyyn. Valituksen tekijän pitäisi tietää, että yhteiskunnan etu menee yksilön edun edelle.
Kiitos Oulu.
Sakari Hallia
Lehtoranta, Oulu