
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo pitävänsä loppukesästä muutaman viikon isyyslomaa.
– Edellyttäen tietenkin, että kaikki menee hyvin, Kaikkonen, 46, vahvistaa Lännen Medialle.
Kaikkonen kertoi omasta ja puolisonsa Jannika Rannan odotuksesta ensi kertaa Facebookissa 15. helmikuuta.
"Perhe-elämämme ei ole julkista, eikä meillä ole aikeita sitä avata. Arvostaisimme, jos media voisi tätä kunnioittaa.
Luonteeltaan tämä asia kuitenkin on sellainen, että sitä on mahdotonta täysin piilossakaan pitää.
Elämme jännittäviä, mutta onnellisia aikoja. Toivomme kovasti, että kaikki menee hyvin, ja saamme loppukesästä pienen vauvan. Eli kyllä, tämä hyvin iso, tärkeä ja toivottu asia on totta. Eikä tätä oikein osaa edes sanoin kuvailla", Kaikkonen kuvaili päivityksessään silloin.
Ranta työskentelee Elinkeinoelämän Keskusliitossa EK:ssa kauppapolitiikan asiantuntijana.
Rannallakin on kokemusta politiikasta. Hän työskenteli aiemmin elinkeinoministerien Mika Lintilän (kesk.) ja Olli Rehnin (kesk.) erityisavustajana.