Puolivälinkankaan uutta monitoimitalon aletaan rakentaa toukokuussa. Siihen tulee seitsemän ryhmän päiväkoti, nuoriso- ja yhteisötoiminnan tilat, kirjasto sekä monitoimisali.
Rakennuksen on määrä valmistua reilun vuoden päästä kesällä 2026.
Uusi monitoimitalo tulee Odessanpuiston viereen, lähelle Paulaharjun koulua ja Puolivälinkankaan vesitornia. Kirjaston tilat tulevat Mielikintien varteen.
Iltaisin ja viikonloppuisin monitoimitalon tilat ovat asukkaiden käytettävissä.
Uusi rakennus nousee tontille, jossa kasvaa mäntymetsää. Oulun kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että metsää pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon. Luonnonläheisyys näkyy myös rakennuksen sisätilojen puupinnoissa.
Rakennuksen kokonaisvastuusuunnittelija on Arkkitehtitoimisto Perko Oy:n ja Collaboratorio Oy:n johtama suunnitteluryhmä. Pääurakoitsijaksi on tarjouskilpailun perusteella valittu Temotek Oy.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 7,4 miljoonaa euroa.