Pu­na­vih­reä hal­li­tus kaatui his­to­rial­li­ses­ti Ruot­sis­sa – pää­mi­nis­te­ri Löf­ve­nin mukaan rat­kai­su saattaa löytyä jo ennen ju­han­nus­ta

Porvarioppositio, ruotsidemokraatit sekä vasemmistopuolue äänestivät eri syistä epäluottamusta pääministeri Löfvenille. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsin hallitus kaatuu epäluottamusäänestykseen.

Helsinki/Tukholma

Ruotsissa pääministeri Stefan Löfven ei vielä paljasta aikeitaan valtiopäivien epäluottamusäänestyksen jälkeen. Vaihtoehtoina ovat joko uusien vaalien järjestäminen tai hallituspohjan etsiminen nykyisillä valtiopäivillä puhemies Andreas Norlénin johdolla.

Löfven muistutti tiedotustilaisuudessa tänään maanantaina, että perustuslaki antaa hänelle viikon aikaa päätöksen tekemiseen. Jos vain mahdollista, asia voi ratketa hänen mukaansa jo aiemmin.

Jos Ruotsissa päädytään uusiin vaaleihin, ne on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa.

Löfvenin mukaan hän haluaa nyt istua alas ja keskustella tilanteesta muun muassa tukipuolueiden keskustapuolen ja liberaalien kanssa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä