Suomi on yhdessä muiden EU jäsenmaiden kanssa sitoutunut suojelemaan kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset metsät sekä vanhat metsät. Jäsenmaiden tulee määritellä, kartoittaa, seurata ja suojella nämä metsät tiukasti. Näiden metsien kehittyminen on hidasta ja niillä on korvaamaton merkitys uhanalaisille metsälajeille.
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö laativat yhdessä vanhojen metsien kriteeriluonnoksen. Niissä oli yhteisten näkemysten lisäksi myös eriäviä näkemyksiä mm. luonnontilaisten tai vanhojen metsien puuston iästä ja kuolleen puun määrästä.
Nyt valitsemissaan kriteereissä Orpon hallitus otti käyttöön luonnoksessa esitettyjen mahdollisten kynnysarvojen vaihteluvälistä maa- ja metsätalousministeriön esittämät, eli käytännössä metsäalan vaatimat korkeimmat arvot – pukki pääsi kaalimaan vartijaksi. Suojeltavia satumetsiä ei näillä kriteereillä juurikaan löydy.
Näyttääkin siltä, että tarkoitus ei ole löytää ja suojella ”vanhoja metsiä” tai ”luonnontilaisia metsiä” vaan pikemminkin ”vanhoja luonnontilaisia metsiä”.
Ymmärrettävästi valinta sai kriittisen vastaanoton kansalaisten ja myös metsänomistajien keskuudessa. Mikäli kriteerit eivät muutu annettujen lausuntojen tai satojen metsä- ja ympäristöalan tutkijoiden allekirjoittaman tutkijavetoomuksen vuoksi, voimme lopettaa puheet kestävän metsätalouden mallimaasta – emme halua edes yrittää.
Ympäristöministeriönkin esittämät raja-arvot olivat luonnoksessa niin korkeat, ettei ne olisi täyttyneet kenenkään yksityisen metsänomistajan talousmetsässä. Syystäkin metsäsektorin toimijat kehuivat lausunnossaan kriteereitä selkeydestä. Koska kohteita ei löydy, ei niitä tarvitse huomioida muuten kuin paperilla.
Kuvaavaa on, ettei edes merenrantasukkessiokehityksen koskemattomat ja luonnontilaiset maankohoamisrannikon metsät täytä valittuja kriteereitä. Näitä muodostuu edelleen maankohoamisen seurauksena Pohjanlahden rannikolla.
Näin metsäala teki sen taas, loi uhkakuvan olemattomasta, johon kansan tuella valitut päättäjät lankeavat kerta toisensa jälkeen.
Tutkijoiden, kansalaisten ja ympäristöjärjestöjen esillä pitämät epäkohdat eivät poistu ongelmien kieltämisellä, vaan suunnan muuttamisella. Suunnanmuutoksen todentamistakin vastustetaan metsäalalla, koska se toisi esiin epämiellyttäviä totuuksia metsien rakennepiirteiden kehityksestä, kuten vanhojen metsien kytkeytyneisyydestä.
Heikki Ala-aho
metsäammattilainen ja metsänomistaja, Siikajoki