
Puheenjohtajakisan hävinnyt Katri Kulmuni vetoaa keskustalaisiin, että he tukisivat uutta puheenjohtajaa Annika Saarikkoa. Vuosi puolueen puheenjohtajana on ollut hänen mukaansa ainutlaatuinen.
Kulmuni sanoi vain hetki äänestystulosten julkistamisen jälkeen puolueväelle, että hänen taistelunsa suomalaisten ja keskustalaisten puolesta jatkuu.
– Tässä seisoo nainen, joka olisi halunnut toteuttaa johtajuutta joukkojen keskeltä ja pitää korvan ajan koko ajan kuulolla, antaa kaiken liikenevän aikansa myös omalta osaltaan tulevaan kuntavaalityöhön. Tämä ei tällä kertaa riittänyt. Te valitsitte vielä enemmän, Kulmuni sanoi.
Saarikon sävy voitonpuheessa oli samalla tavalla sovinnollinen. Hän sanoi puolueen tarvitsevan Kulmunia jatkossakin ja vakuutti ovensa olevan tälle aina auki.
"Jalat arjen kuralätäköissä"
Saarikko pyysi keskustalaisia kulkemaan mukanaan ja korjaamaan ja opastamaan, kun aihetta on. Seuraavana ponnistuksena edessä ovat kevään kuntavaalit.
Saarikko sanoi tulkitsevansa, että hänen saamansa äänet olivat ääniä luottamuksen rakentamiselle ja yhteistyökykyiselle ja iloisemmalle keskustalle.
– Puheenjohtajana tulen toimimaan palvelutehtävässä tulevaisuususkon ja rohkeuden vahvistamiseksi. Tämä on erikoinen aika, ja tässä ajassa moni kaipaa keskustan malttia ja maalaisjärkeä.
Saarikko sanoi tuntevansa vastuunsa vaativasta vaalista ja sen herättämistä tunteista.
– Joillekin teistä täällä tänään kyynel on pettymyksen kyynel, toisIlle puolestaan ilon kyynel. Hyvät ystävät, kunnioitetaan tänään ja tästä eteenpäin myös toinen toistemme tunteita ja käyttäydytään hyvin.
Saarikko sanoi olevansa sitoutunut työhönsä ja olevansa samalla koko perheensä kanssa uuden alussa.
– Te saatte minusta johtoonne puheenjohtajan, joka on vankkumattoman sitoutunut poliittiseen työhönsä. Ja samalla saatte naisen, jolla on jalat arjen kuralätäköissä ja pyykkikone pyörimässä.
Lue lisää: Annika Saarikko valittiin keskustan uudeksi puheenjohtajaksi