Pu­hee­nai­he: Takaako kor­kea­kou­lu­tus hyvän työ­pai­kan?

"Tämän päivän lapsista 60 prosenttia tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä keksitty"

Korkeakoulutus valmistaa asiantuntijan tehtäviin, mutta takaako yliopiston tai korkakoulun läpikäynti hyvän työpaikan? Kuva Oulun yliopiston promootiokulkueesta keväältä 2022.
Korkeakoulutus valmistaa asiantuntijan tehtäviin, mutta takaako yliopiston tai korkakoulun läpikäynti hyvän työpaikan? Kuva Oulun yliopiston promootiokulkueesta keväältä 2022.
Kuva: Jarmo Kontiainen/Arkisto

Sunnuntain näköislehdessä Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa korkeakoulutuksen merkitykseen nuorten työllistymisessä.

Korkeakoulutuksen on Suomessa katsottu avaavan mahdollisuudet hyvään työllistymiseen. Paikka yliopistossa tai korkeakoulussa lisää nuoren sivistystä, laaja-alaista ja syvällistä sekä myös tieteellistä osaamista, mutta takaako korkeakoulutus kuitenkaan koulutusta vastaavan työpaikan nyky-Suomessa? Ja vastaako nykyinen korkeakoulutus työelämän muuttuviin ja ammatillisiin työvoiman tarpeisiin?

Heistä tulee johtajia ja asiantuntijoita

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan pääekonomisti Pasi Sorjosen mielestä korkeakoulutus ei takaa välttämättä hyvää työpaikkaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä