Lei­mi­kon ainoa nainen

Vapaapäivinä öljyn ja sahanpurun peittämät työvaatteet vaihtuvat mekkoon ja irtoripsiin. Miesvaltaisella alalla työskentelevä 19-vuotias Petra Manninen uskoo, ettei sukupuoli määritä sitä, kenestä tulee hyvä metsäkoneenkuljettaja.

Pudasjärvi

Itä-Suomen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan naismetsäkoneenkuljettajien osuus Suomessa on alle kaksi prosenttia koko ammattikunnasta. Yksi heistä on pudasjärveläinen Petra Manninen.

Metsäkoneenkuljettajan työvaatteet ovat useimmiten öljyn ja sahanpurun peitossa. Siksi vapaa-ajalla on mukava vaihtaa ne mekkoon, laittaa meikkiä ja lähteä ystävien kanssa ulos.

Ennen työvuoroa työhousut napataan mukaan kylpyhuoneen naulakosta, jonka viereisellä tasolla ovat säilössä irtoripset, ihonhoitotuotteet ja meikkisiveltimet. Sitten jalkaan sujahtavat mustanpinkit turvakengät, jonka jälkeen lähdetään autolla kohti leimikkoa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä