Prinsessa-elokuva tarjoilee katsojalle mielisairaiden hoidon hurjaa menneisyyttä: insuliinisokkeja, sähköhoitoa, alkoholin pakkojuottoa ja lobotomialeikkauksia.
"No, menihän se vähän överiksi, vaikka toisaalta kertoo psykiatrian tieteenalan nuoruudesta", kommentoivat Prinsessa-elokuvan ennakkonäytökseen kutsutut psykiatrian ammattilaiset.
Ensi-iltansa 10. syyskuuta saava elokuva kertoo tositarinan rikkonaisen lapsuuden eläneestä Anna Lappalaisesta, joka tuodaan Kellokosken mielisairaalaan 1930-luvulla. Harhansa mukaan hän on kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Hoitoa hänelle ei löydy. Osa henkilökunnasta ja kyläläisistä lähtee hyväntahtoisesti mukaan prinsessaleikkiin.
Joka sairaalassa oma prinsessa
Harjavallan Kino-Huovissa elokuvan näki elokuun lopussa salillinen Harjavallan sairaalan henkilökuntaa. Satakunnassa sijaitseva sairaala on Suomen vanhin kunnallinen mielisairaala.
Jo eläkkeellä olevat johtava ylihoitaja Mauri Nordberg ja johtava ylilääkäri Kalevi Mäkelä tulivat alalle 1960-luvulla.
"Joka sairaalalla on oma prinsessansa, pienessä mittakaavassa. Meillä eräs potilas lääkitsi 1970-luvulla aamuisin hoitoväen lääkepurkistaan, koska piti itseään lääkärinä", Nordberg kertoo.
Elokuva vaatii aina dramatisointia, mutta shokeeraavien hoitojen esittelemistä ammattilaiset eivät katso hyvällä.
"Esimerkiksi sitä sähkösokkien kuvausta. Nykyäänkin käytetyn hoitokeinon rajua esittämistä ei olisi tarvittu juonen takia", Mäkelä arvioi.
Nordberg hämmästelee myös alkukohtauksen valtavaa salia, jossa potilaat ovat sängyissä kapaloituina, "kietteissä".
"Ruuan heittelykin tuntui kummalliselta. Hupiosuuksia oli liikaa, sillä käytännön työ on esitettyä totisempaa", Nordberg aprikoi.
Lämpimät potilassuhteet
Miehet löytävät mielisairaalakuvauksesta myös paljon hyvää.
"Potilaiden välisten suhteiden lämpö oli hienosti kuvattu ja totta oikeassa elämässäkin", he vertaavat.
Annaa näyttelevän Katja Küttnerin (o.s. Kukkola) työ saa kiitosta. Molemmat kertovat hautajaiskohtauksen koskettaneen. Psykiatrian väki toivoi ennen esitystä näkevänsä elokuvan, jossa mielisairaanhoitoa esitettäisiin todenmukaisesti, eikä sitä psykiatria esitettäisi taas potilaitaan hullumpana.
Toive ei vieläkään aivan toteudu.