Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Po­si­tii­vi­nen vä­li­ky­sy­mys jäi ilman pu­heen­vuo­ro­ja

Eduskunnassa on vuoden 2026 viimeinen täysistunto ennen joulua. Eduskunnan puhemies kehottaa painamaan läsnäolonappia. Välikysymyksen teemana on, mitä hallitus on tehnyt positiivisen hengen luomiseksi täysistunnossa.

Istunto etenee siten, että ensin oppositiossa olevien puolueiden edustajien tulee kertoa, mitä hyvää hallituspuolueet ovat saaneet aikaan. Myös hallituspuolueiden edustajien on tunnustettava, mitä hyvää oppositio on saanut aikaan vaalikauden aikana. Hän myös muistuttaa, että istuntoa seuraa noin puoli miljoonaa kansalaista.

Puhemies kehottaa niitä edustajia, jotka haluavat käyttää puheoikeuttaan, painamaan nappia ja nousemaan seisomaan. Sali on hiljentynyt, yksikään kansanedustaja ei nouse ylös.

Puhemies kannustaa edustajia käyttämään puheoikeuttaan sanoilla kairos, ethos, pathos ja logos. Varmuuden vuoksi hän selventää sanojen merkitystä edustajille.

Kairos tarkoittaa oikeaa puheen ajoitusta ja tilannetta, ethos puhujan tai kirjoittajan olemusta ja uskottavuutta, pathos tunnetilaa; tunteisiin vetoamista sekä logos vetoamista järkeen ja faktoihin. Vielä hän muistuttaa, että puheen tarkoituksena on kiihdyttää tai tyynnyttää kuulijan tai lukijan mieltä.

Kun puheenvuoropyyntöjä ei vieläkään nouse, johdattelee puhemies edustajia puhumaan vaikkapa Suomen kestävän kehityksen strategiasta:

1. hyvinvointia edistävä talous, työ sekä kestävä kulutus, 2. sivistys, osaaminen ja kestävät elämäntavat, 3. hyvinvointi, terveys ja yhteiskunnallinen osallisuus, 4. kestävä energiajärjestelmä, 5. hyvinvointia edistävä ruokajärjestelmä ja 6. monimuotoisuutta ja hiilineutraalisuutta vahvistava metsien, vesien ja maan käyttö.

Vihdoin pyydetään yksi puheenvuoro, minkä hän saakin esittää.

Arvoisa puheenjohtaja, istunnon aihe on meille kovin kiusallinen. Ehdotan, että eduskunta päättää vain toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Jouni Koskela

Oulunsalo